Kanada otti maukkaan revanssin Sveitsistä jääkiekon MM-kisoissa, kun se kaatoi maan puolivälierässä 3-2-lukemin jatkoajalla. Viime vuonna Sveitsi pudotti Kanadan pronssiotteluun välierissä.

Kanadan tasoitus tuli dramaattisesti vasta sekunti ennen varsinaisen peliajan loppua.

- Uskomatonta, että aikaa oli vielä riittävästi kellossa. 10 sekuntia aiemmin (Jonathan) Marschessaultilla oli täysin tyhjä maali, mutta hän ei onnistunut. Meillä oli omat paikkamme tänään ja jatkoajalla saimme huikean onnistumisen, Kanadan NHL-puolustaja Thomas Chabot puhalteli ottelun jälkeen.

- Hävisimme viime vuonna Sveitsille välierissä, joten nyt oli maukasta ottaa voitto.

Kanadan sankari oli Vegasin NHL-tähti Mark Stone, joka iski tehot 2+1 ja ratkaisi pelin jatkoajalla. Stone pelaa hurjaa MM-turnausta. Kahdeksan peliä ovat tuottaneet kovan saldon 7+5=12.

- Hän on isojen pelien mies. Aina kun hän vetää Kanadan paidan päälle, niin voimme luottaa siihen, että hän antaa kaikkensa. Hän on ollut hyvä läpi turnauksen. Olemme onnekkaita, että meillä on hänet, Chabot kiitteli.

Chabot, 22, pelaa uransa toista MM-turnausta. Hän oli mukana myös viime vuonna.

- Tämä on hauskaa tulla meren toiselle puolelle. Tämä on niin erilaista verrattuna siihen, mihin olemme tottuneet NHL:ssä. Fanit ovat olleet mahtavia ja peleissä on riittänyt tunnelmaa. Jää on tietysti isompi, mutta se tekee tästä kokemuksesta vielä hauskemman, Chabot sanoi.

Kanadan tavoite on selvä: maailmanmestaruus.

- Voittaminen on tietysti aina tavoitteena, kun tänne tulee. Ei ole väliä ketä vastaan pelaamme välierissä. Meidän pitää pelata samalla tavalla kuin nyt ja pelata parasta peliämme, jos haluamme finaaliin, Chabot linjasi.

Haastattelu: Ville Hirvonen, Kosice