Sähkönsiirtoyhtiö Carunan ilmoittamat hinnankorotukset ovat kohtuuttomia, katsoo kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen. Hän kertoo tekevänsä hinnankorotuksista kysymyksen hallitukselle.

Caruna Oy ilmoitti asiakkailleen äskettäin rajuista sähkönsiirron hinnankorotuksista alueellaan. Siirtolaskun loppusumma nousee yhtiön jakelualueella keskimäärin 27 prosenttia ja Caruna Espoo Oy:n alueella keskimäärin 22 prosenttia. Kansanedustaja arvioi, että sähkölämmitteisen omakotitalon asukkaalle korotus voi tietää liki 300 euron lisälaskua vuosittaiseen sähkölaskuun.

– Korotus on kova ja ylittää kaiken mistä aiemmin on puhuttu, Heinonen kirjoittaa blogissaan.

Caruna perustelee hintojen korotusta sähköverkon kunnostuksilla ja investoinneilla. Heinonen korostaa kannattavansa sähköverkon luotettavuuden parantamista esimerkiksi maakaapeloinnilla. Samalla kansanedustaja kuitenkin huomauttaa, että kohtuullisen tuoton sähkönsiirtoyhtiöille määrittävä Energiavirasto on arvioinut, että verkkoinvestointien vuoksi siirtohinnat nousevat 20 prosenttia seuraavan 15 vuoden aikana.

– Nyt Caruna tekee reilusti suuremman korotuksen ja vieläpä kertarysäyksellä. [Työ- ja elinkeinoministeriö] TEM:n ja energiaministeri Olli Rehnin (kesk.) tuleekin nyt selvittää Carunan rajut sähkön siirtohinnan korotukset. Mihin ne perustuvat? Heinonen kysyy.

– Tulen jättämään asiasta kysymyksen hallitukselle ensi viikolla. Kohtuutonta joka tapauksessa, hän päivittelee.