Kokoomuslainen kansanedustaja Timo Heinonen kirjoittaa blogissaan , että Suomessa on yksi korjausvelka, joka ei näy ulospäin.

– Tikittävä aikapommi on nimittäin vesihuoltoverkostomme maan alla. 1970-luvulta lähes viisinkertaistunut vesijohtoverkostomme ja jyrkässä kasvussa myös ollut viemäriverkostomme on monin paikoin huolestuttavan heikossa kunnossa. Suurin osa noin 100 000 km mittaisesta vesijohtoverkostoistamme on rakennettu juuri 1960-1980-luvuilla. Niistä arviolta on erittäin huonossa kunnossa ainakin noin kuusi prosenttia eli lähes 6 000 km. Lisäksi pitää muistaa, että huomattava osa kiinteistöjen vastuulle kuuluvista tonttivesijohdoista on erittäin huonossa kunnossa. Tämän tonttivesijohtoverkoston yhteispituudeksi on arvioitu kymmeniä tuhansia kilometrejä, Heinonen kirjoittaa.

Heinosen mukaan viemäriverkostoista on erittäin huonossa kunnossa ainakin 12 prosenttia, eli vesijohtoverkostojakin suurempi osuus.

– Tiedätkö muuten sinä millaisessa kunnossa sinun talon tontinsisäiset maanalla kulkevat vesi- ja viemäriputket ovat? Heinonen kirjoittaa.

Heinosen mukaan juotavaksi tai ruoanlaittoon tarkoitettu vesi pitäisi aina juoksuttaa kylmäksi.

– Puhdas juomavesi kulkee siis moneen taloon putkissa, jotka ovat lähes umpeen sakkautuneita. Valurautaputket voivat olla jopa lähes umpeenkasvaneita. Tikittävä aikapommi maan alla voi tuoda myös terveyshaittoja. Vaikka oman kodin sisäverkostot olisikin uudistettu niin ongelma voi olla oman tontin maanalaisissa verkoissa tai yhteisissä kunnan tai kaupungin vesijohdoissa. Kaikki juotavaksi tai ruuanlaittoon käytettävä vesi tuleekin aina ottaa kylmävesihanasta ja silloinkin juoksuttaa kylmäksi, Heinonen kirjoittaa.