Kansanedustaja Paavo Arhinmäki (vas) vaatii keskusrikospoliisia (KRP) tutkimaan vanhustenhoidossa toimivien hoivajättien toimintaa ja ohjeistuksia keskitetysti.

”KRP:n tulisi aloittaa esiselvitys siitä, ovatko Attendo, Esperi ja Mehiläinen jättäneet tietoisesti ja tarkoituksellisesti noudattamatta sopimuksiaan ja viranomaisten asiasta antamaa sääntelyä ja näin saaneet oikeudettomasti voittoa”, hän linjaa tiedotteessaan.

Tämän lisäksi tulisi Arhinmäen mukaan keskitetysti selvittää muut mahdolliset epäselvyydet yritysten toiminnassa kuten se, että vanhuksia on mahdollisesti kuollut, koska he eivät ole saaneet sitä hoivaa minkä kunnat ovat heille hankkineet.

”Ammattiliittojen on syytä aktiivisesti kerätä jäseniensä avulla todisteita yritysten johdon mahdollisesti antamista ohjeistuksista ja määräyksistä. Tehy, Super ja JHL voisivat olla aktiivinen KRP:n suuntaan”, Arhinmäki sanoo.

Tehyn johtava lakimies Vappu Okkeri vastaa Arhinmäelle Twitterissä todeten, että aineistoa on.

”Kyllä, tätä me Tehyssä teemme ja aineistoa on. Näistä yksityisen sosiaalipalvelualan epäkohdista ovat jäsenemme pitkään kertoneet. Julkisen keskustelun myötä muutos on viimein mahdollinen”, hän sanoo.

Länsi-Suomen aluehallintovirasto päätti perjantaina keskeyttää Attendon Alavudella sijaitsevan hoivakoti Pelimannin toiminnan väliaikaisesti, koska henkilöstömitoitus ei ole ollut viranomaistarkastuksessa riittävä. Lisäksi Valvira keskeytti tammikuun lopussa Kristiinankaupungissa toimivan Esperi Caren pyörittämän Hoivakoti Ulrikan toiminnan.

Lisää aiheesta:

Attendon tapaus raivostuttaa – Nyt reagoi Juha Sipilä: ”Tämä lista kuntoon”

Mikael Jungner lataa suorat sanat: ”Vanhusten hoidon ongelma on pääomasijoittajissa - maanpäällinen helvetti on taputeltu”

Jo toisen hoivakodin toiminta keskeytetty: ”Korjaavat toimenpiteet on käynnistetty ja Attendo pyytää anteeksi virheitä”

Yksityiset hoivapalvelut korostuvat Avin valvontatilastoissa – Nyt alkavat tarkistukset 21 kunnassa