Vasemmistoliiton kansanedustaja Hanna Sarkkinen on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen ”liittyen viime aikoina puhuttaneeseen toimintaan, jossa esimerkiksi oikeudenkäyntien asianosaisia ja muita henkilöitä ahdistellaan ja pyritään painostamaan kuvaamalla ja kuvattua materiaalia välittämällä”.

Sarkkinen kysyy oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonilta (r), miten hallitus aikoo puuttua ilmiöön ja pidetäänkö lainsäädäntöä riittävänä toimintaan puuttumiseksi ja ihmisten suojelemiseksi häirinnältä.

Sarkkinen toteaa, että julkisella paikalla kuvaaminen ja esimerkiksi mielenosoitusten tai oikeudenkäyntien raportointi on lähtökohtaisesti normaalia sananvapauden käyttämistä ”eikä tällaista toimintaa yleisesti tietenkään tule rajoittaa”.

”Tulisi kuitenkin käydä keskustelua siitä, missä menevät normaalin demokraattisen toiminnan ja sananvapauden rajat, ja milloin toiminta muuttuu epäasialliseksi häirinnäksi.”

Rikoslaissa on nykyisellään kriminalisoitu muun muassa vainoaminen, yksityiselämää loukkaavan tiedon levittäminen ja oikeudenkäytössä kuultavan uhkaaminen. Oikeudenkäyntejä koskeva sääntely taas lähtee siitä, että tuomari valvoo järjestystä ja voi puuttua oikeussalissa tapahtuvaan sopimattomaan toimintaan.

”Oikeustila ei kuitenkaan ole aivan selvä sen osalta, missä määrin nykysääntely soveltuu muun muassa eräiden äärioikeistoa lähellä olevien toimijoiden ja valeuutissivustojen harjoittamaan ’striimaamiseen’”, Sarkkinen toteaa.

Ilmiö on puhuttanut viime aikoina, koska häiriköivää kuvaamista on tapahtunut esimerkiksi MV-vihasivuston oikeudenkäynnissä oikeustalon käytävillä.

Myös tuoretta ilmiötä on Sarkkisen mukaan pohdittava samalla, kun harkitaan keinoja puuttua vihapuheeseen tai maalittamiseen.