Kansanedustaja Pihla Keto-Huovinen (kok) pitää koronavirusaltistuksia kouluissa merkkinä siitä, että ”hallituksen kahden viikon uhkapeli koulujen kanssa on kostautumassa”.

Hän kirjoittaa asiasta Puheenvuoron blogissaan.

Koulut avattiin Suomessa viime torstaina 14. toukokuuta. Hallituksen mukaan sululle ei enää ollut perusteita. Lisäksi hallitus on vedonnut alustaviin näyttöihin siitä, etteivät lapset juurikaan levittäisi koronavirustartuntaa. Toisaalta hallitus oli huolissaan lapsista ja piti tärkeänä sitä, että kaikki lapset kohdataan ennen kesälomien alkua. Lastensuojeluilmoitukset ovat vähentyneet poikkeusaikana, kun koulu ei niitä enää tee.

LUE KETO-HUOVISEN LAAJA HAASTATTELU:

Useat koulut ovat tiedottaneet joutuneensa asettamaan oppilaita ja henkilökuntaa karanteeniin koronavirusaltistusten takia.

”Näin on tapahtunut ainakin jo Porvoossa, Mäntsälässä, Sipoossa, Itäkeskuksessa ja Kannelmäessä. Ei ole mikään salaisuus, että olen ollut suuresti huolissani hallituksen päätöksestä avata koulut vain kahdeksi viikoksi ennen lukuvuoden päättymistä ja pelata uhkapeliä sekä lasten, että henkilökunnan terveydellä”, Keto-Huovinen kirjoittaa blogissaan.

Hän huomauttaa, että esimerkiksi Norjassa vain osa luokka-asteista on lähiopetuksessa, jolloin mahdollisuudet järjestää opetus väljemmin ja hygieenisemmin paranee. Keto-Huovinen on tehnyt kirjallisen kysymyksen siitä, mitkä ovat juridiset perusteet, joiden mukaan vuosiluokkien perusteella tehtävälle asteittaiselle kouluun palaamiselle ei ollut mahdollisuuksia.

Keto-Huovisen mielestä ei ole perusteltua riskeerata kaikkien koulujen oppilaiden ja henkilökunnan terveyttä kahden viikon takia. Samoilla linjoilla on ollut Opetusalan ammattijärjestö OAJ, jonka kyselyyn kansanedustaja viittaa. Kyselyssä suuri osa opettajista kertoi, että yhtä tai kahta oppilasta on ollut vaikea tai mahdoton tavoittaa.

”Näissäkin tapauksissa on kuitenkin selkeät prosessit, joiden mukaan toimitaan ja viime kädessä voidaan tehdä lastensuojeluilmoitus."

"Viime päivien uutisoinnin perusteella tuntuu siltä, ettei päätöksissä olla menty terveys ja turvallisuus edellä. Pelkään, että tulevina päivinä saamme kuulla kouluista enemmän koronavirusaltistukseen liittyviä huonoja uutisia. Toivottavasti olen väärässä.”

LUE MYÖS: