Eduskunnassa hallitus- ja oppositiorajat näyttivät unohtuvan, kun kansanedustajat keskustelivat lasten ja nuorten pahoinvointia ja syrjäytymistä käsittelevästä kansalaisaloitteesta täysistunnossa tiistaina. Aloitteen tekijöihin kuuluu nykyinen kansanedustaja Ari Koponen (ps).

”Nyt käsittelyssä olevassa kansalaisaloitteessa, mikä keräsi kuudessa viikossa yli 52 000 allekirjoitusta, esitetään, että saataisiin voimaan laki, joka velvoittaa palkkaamaan jokaiseen maamme alakouluun terapeuttisia valmiuksia omaavan aikuisen. Kyseinen henkilö olisi paikalla päivittäin. Hän pystyisi puuttumaan oppilaita askarruttaviin asioihin matalalla kynnyksellä heti ongelmien noustua esille sekä ennaltaehkäisemään muun muassa koulukiusaamista, parantamaan oppimisympäristöä ja auttamaan opettajia”, Koponen tiivisti aloitteen idean.

Pirkka-Pekka Petelius (vihr) puolestaan kertoi vierastavansa termiä ”syrjäytynyt”.

”Niin kauan kuin on puhuttu syrjäytymisestä, olen saanut näppylöitä. Minusta termi on tahallisen väärään johtava. Se syyllistää yksilön itsensä kontolle oman onnettoman kohtalonsa ikään kuin hän itse vapaana valintanaan olisi päättänyt haluta syrjäytyä. Minusta osuvampi ilmaisu olisi syrjäytetty, jolloin elinympäristönkin kontolle sälyttyisi osuutensa tästä onnettomuudesta”, Petelius sanoi.

Tämä kannanotto sai kiitosta useammaltakin kansanedustajalta. Ensimmäisenä Peteliuksen termiehdotusta kiitteli Sebastian Tynkkynen (ps).

”Sen pohjalta itse asiassa juuri tuolla paikallani uudelleen kirjoitin puheeni niin, että joka kerta kun puhutaan ’syrjäytymisestä’, vaihdoin sen sanan ’syrjäyttämiseen’. Kiitokset siitä”, Tynkkynen sanoi.

”Tämä Peteliuksen huomio siitä, puhummeko syrjäytymisestä vai syrjäyttämisestä, oli erinomainen huomio”, kiitteli Pauli Kiuru (kok).

Kansanedustajien omat kokemukset nousivat esiin – Laakso liikuttui kyyneliin

Kansanedustajien puheenvuoroissa olivat vahvasti mukana myös heidän omat kokemuksensa.

”Lasten ja nuorten syrjäyttäminen on yhteiskuntamme vakavin ongelma, koska se nakertaa pohjaa Suomen tulevaisuudelta hyvinvointiyhteiskuntana. Tänään puhumme siitä syrjäyttämiseen johtavasta tekijästä, joka lienee kaikista tutuin ja yleisin. Puhumme kouluissa tapahtuvasta kiusaamisesta”, Sebastian Tynkkynen sanoi.

”Luokanopettajaopiskelijana olen kiinnittänyt huomiota niihin mittasuhteisiin, mitä kiusaaminen pahimmillaan voi saada koulumaailmassamme. Kun minun lapsuudessani sain pelätä lähtiessäni kouluun, ovatko eräät kaksi poikaa odottamassa metsäpolulla, työntämässä päätäni lumihankeen niin etten saisi happea, niin tämän lisäksi tänä päivänä edes kotona ei pääse karkuun koulukiusaamista. Sosiaalisessa mediassa ei pääse pakoon kiusaamista missään, ja luokkatovereista levitetyt viestit ja valheet voivat päätyä ison yleisön saataville”, hän jatkoi.

Keskustan Hanna Huttunen kertoi myös hyvin omakohtaisesti kiusaamisesta.

”Olin itse koulukiusattu. Kiusaaminen alkoi ala-asteella ja jatkui aina yläasteelle saakka. Tiedän siis henkilökohtaisesti, miltä tuntuu lähteä aamulla kouluun, kun itku kuristaa kurkkua ja vatsanpohjassa vääntää pelko. Tiedän, miltä tuntuu välitunnilla toivoa olevansa näkymätön ja vielä mennä varmuudeksi sinne nurkan taakse piiloon. Uskon, että monelle muullekin tässä salissa kiusaamiskokemukset ovat tuttuja. Koulukiusaaminen on vakava ongelma, ja siihen pitää puuttua välittömästi — heti, kun sitä havaitaan. Kiusaaminen voi pilata lapsen ja nuoren elämän vuosikausiksi tai pahimmillaan aivan loppuelämäksi. Minun kohdallani onneksi rinnalla säilyi läpi kaikkien kouluvuosien muutama hyvä ystävä. Näiden avulla selvisin ja itku muuttui ehkä sisuksi”, Huttunen sanoi.

Keskustan Mikko Kinnunen puolestaan kertoi tapauksesta opettajauransa ajalta:

”Hänet jätettiin pois porukasta. Tönittiin. Lähetettiin törkyviestejä. Mollattiin sosiaalisessa mediassa. Naureskeltiin toisten kuullen. Pilkattiin vakaumusta. Peloteltiin ja uhkailtiin. Lyötiin. Kun koulussa ei saatu kiusaamista kuriin, poika päätti toimia. Hän teki iltapalalla itselleen vaivihkaa eväät ja lähti aamulla tavan mukaan kouluun. Vasta kolmantena päivänä koululta soitettiin vanhemmille, että poikaa ei ole näkynyt. Poika löytyi metsään kyhätystä majasta, jonne hän oli vetäytynyt kännykkänsä kanssa koulupäivien ajaksi. Koulussa ryhdistäydyttiin. Poika sai ammattiapua. Tarvittiin joksikin aikaa rauhoittavaa lääkitystä, että uskalsi lähteä kouluun. Tarvittiin vielä peruskoulun jälkeen kuntouttava kansanopistovuosi, jonka aikana sai aloittaa alusta uudessa yhteisössä ja paikkailla peruskoulun aukkoja. Hän ei ole ainoa. Olen kohdannut heitä paljon kansanopiston rehtorina ja erityisopettajana reilun 20 vuoden aikana. Kiusaamisen kitkeminen on vielä kesken.”

”Kertomukseni poika voi hyvin. Koskaan ei ole liian myöhäistä auttaa, ja poika teki kuulemma hiljattain jääkiekossa komean maalin”, Kinnunen sanoi puheenvuoronsa lopuksi.

Kansanedustaja Sheikki Laakso (ps) liikuttui kyyneliin oman puheenvuoronsa aikana.

”Täällä on tänään puhuttu paljon niistä huonoista lopuista, jopa itsemurhaan asti menneistä jutuista, ja sen takia haluan tänään kertoa tarinan, mikä on päättynyt hyvin. Kerron koulupojasta, jonka päätä laitettiin vessanpyttyyn aika usein, pahoinpideltiin, pakotettiin tappelemaan toisten kiusattujen kanssa, ja kun ei tapeltu kunnolla, niin sitten pahoinpideltiin molemmat. [Puhuja liikuttuu] Myös pakotettiin korttipeleihin, joissa pelattiin rahasta. Häviäminen vei jopa yhden vuoden viikkorahat. Yläasteen viimeisillä vuosilla harva se perjantai kyseinen poika joutui kiusaajien viikonloppukaljojen varastamiseen. Vaikka kerroin alussa, että tällä tarinalla on onnellinen loppu, siitäkään huolimatta mikään menestys ei noita karmeita muistoja poista. Ei edes kansanedustajaksi pääseminen”, Laakso sanoi.