SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne moittii kovin sanoin Juhana Vartiaisen (kok.) työttömyyslausuntoa, kertoo Talouselämä. Vartiaisen mukaan Suomen todellinen työvoimareservi on vain noin 40 000 työtöntä, vaikka Suomessa on yhteensä noin 270 000 työtöntä.

Vartiainen sanoi Helsingin Sanomien haastattelussa lauantaina, että reservi on ihan eri kokoluokkaa kuin mistä yleensä puhutaan. Rinteen mukaan Vartiaisen puheet työttömistä ovat ”uskomatonta roskaa ja osoittavat kokoomuksen täydellistä irtaantumista työttömien arjesta”.

–Kokoomuksen kansanedustaja Juhana Vartiaisen arvio työttömien ”kyvystä” työllistyä on käsittämätön ja epäinhimillinen. Hänen mukaansa vain 40 000 työttömän on mahdollista työllistyä. Uskomatonta roskaa!!! Hyvällä tuella ja koulutuksella ehdoton enemmistö työttömistä saadaan takaisin työelämään, kunhan talous kasvaa kestävästi, Rinne kirjoittaa Facebookissa.

–Juhana Vartiainen on monien lähteiden mukaan Kokoomuksen tärkein ”työelämäasiantuntija”. Osoittaa Kokoomuksen täydellistä irtaantumista työttömien arjesta ja todellista ylimielisyyttä kanssaihmisiä kohtaan, Rinne jatkaa.

Myös Rakennusliiton varapuheenjohtaja Kyösti Suokas arvosteli Vartiaisen ulostuloa rajusti tänään ja ja kysyi, elävätkö poliittiset päättäjät kuplassa. Suokas otsikoi bloginsa Ylijäämäihmisiksi.

–Eikö heidän perheissään tai tuttavapiirissä ole nuoria, joiden on mahdoton löytää asiallista työtä. Voiko joku hyvällä omallatunnolla suhtautua nuoriin ylijäämäihmisinä, jotka hylätään sovinnolla vanhempien peräkamareihin tai tuttavien nurkkiin, Suokas kirjoittaa.

Lähde: Talouselämä