”On jäsenmaiden tehtävä poistaa valtioiden rajoja koskevat rajoitukset. Kun ne päättävät niin, toivon, että ne seuraavat komission suosituksia”, tiivisti sisäasioista vastaava komissaari Ylva Johansson tiedotustilaisuudessa Brysselissä.

Euroopan komissio julkaisi keskiviikkona tuhdin paketin suosituksia matkailusta ja sisärajojen avaamisesta.

EU-maat ovat koronan takia sulkeneet rajansa eivätkä salli rajanylityksiä muuten kuin erittäin hyvistä syistä, kuten työnteon vuoksi. Keskustelu käy kuitenkin vilkkaana siitä, mitä tapahtuu eurooppalaisten kesälomille ja turismille.

Komissio ei tarjoa tarkkoja päivämääriä, vaan suosituksia, millä tavoin rajat tulisi avata ja miten sallia matkustaminen huolimatta koronasta.

Kansalaisia ei saa syrjiä passin perusteella

Yksi komission keskeisistä periaatteista on, että eri EU-maiden kansalaisia ei syrjitä.

”Ei voi avata rajaa vain tietylle maalle. Jos raja avataan, se on auki kaikille EU:n ja Britannian kansalaisille”, Johansson painotti.

Johansson tarkensi kuitenkin, että valtion ei tarvitse avata kaikkia rajojaan yhtä aikaa, koska tilanne jäsenmaiden rajoilla vaihtelee. Kansalaisten liikkumisvapautta ei kuitenkaan voi rajoittaa sen mukaan, mikä passi yksilöllä on hallussa.

Komissio suosittelee, että rajoja avataan epidemiologisen tilanteen mukaan ja sellaisten alueiden tai maiden väillä, jossa tilanne on samankaltainen ja parantumaan päin. Rajat voisivat avautua asteittain. Päivitetyn rajatilanteen näkee täältä.

Kun matkustamista vapautetaan, komissio suosittelee, että lento-, raide-, vesi- ja maantieliikenteessä pyritään rajoittamaan matkustajien kontaktia henkilökunnan ja muiden matkustajien välillä. Komissio suosittelee myös lisävarotoimia, kuten kasvosuojuksen käyttämistä tilanteissa, joissa on vaikea pitää fyysistä etäisyyttä muihin. Liikennevälineissä ei myöskään pitäisi myydä ruokaa, juomaa eikä muita tarvikkeita kontaktien minimoimiseksi. Käsidesin olisi oltavat saatavilla liikennevälineissä, ja liikennevälineet olisi puhdistettava säännöllisesti.

Alueiden, jotka avautuvat matkailulle, täytyy huolehtia terveysjärjestelmänsä kapasiteetista niin, että hoitoon pääsevät myös alueelle matkustavat turistit.

Lisäksi komissio suosittaa, että kaikenlaisten sovellusten, jolla tiedotetaan tai paikannetaan viruksen leviämistä, täytyy olla yhteensopivia toistensa kanssa. Lisäksi sovellusten pitää toimia ympäri Eurooppaa.

Kuluttajan täytyy halutessaan saada rahat takaisin

Komissio lausui myös peruttujen matkojen takaisinmaksusta. Periaate on se, että kuluttajalla on oikeus saada rahansa takaisin peruuntuneesta matkasta.

Osa jäsenmaista on vastustanut ja ollut sitä mieltä, että poikkeuksellisessa koronakriisissä matkakupongin pitäisi kelvata. Joillakin matkailualan yrityksillä on ollut vaikeaa palauttaa rahoja koronan aiheuttaman kassavajeen vuoksi.

Komissio pitää kuitenkin pintansa ja sanoo, että kuluttajalla pitää olla oikeus valita rahojen palautuksen tai matkakupongin välillä. Komissio on käynnistämässä rikkomusmenettelyn niitä maita kohtaan, jotka eivät anna kuluttajille mahdollisuutta saada rahojaan takaisin.

Lisäksi komissio ehdottaa toimia, joilla matkakupongin valinta tulisi mielekkäämmäksi, esimerkiksi niin, että kuponki olisi vakuutettu matkanjärjestäjän konkurssin varalta, se olisi käytössä vähintään vuoden ja se voitaisiin palauttaa rahana vielä vuoden päästä ja että sen voisi käyttää esimerkiksi toiseen matkustajaan.

Vaikka tiedotustilaisuudessa olleet komissaarit puhuivat rajoitustoimien purkamisesta, he varoittivat siitä, että tilanne ei palaudu normaaliin vielä pitkään aikaan.

”Virus on keskuudessamme vielä jonkin aikaa”, sisämarkkinoista vastaava komissaari Thierry Breton muistutti tiedotustilaisuudessa.

Matkailu on EU:ssa tärkeä toimiala. Sen osuus on noin 10 prosenttia koko EU:n bruttokansantuotteesta, mutta etenkin Etelä-Euroopassa vaikutus on vielä suurempi, lähemmäksi viidennestä talouden koosta.