Hallitustunnustelija Jyrki Katainen (kok.) yrittää edelleen toimintakykyisen enemmistöhallituksen kokoamista. Hän kertoi sen hetki sitten tiedotustilaisuudessa.

Kataisen mukaan SDP:n mukana olo ei ole jatkossa mahdollista. Puolueet yrittivät yhdessä 13 päivää, mutta tulosta ei syntynyt.

- Joskus se peli sitten vaan loppuu. Nyt kysytään, ketkä haluavat ja pystyvät kantamaan Suomesta vastuuta, hän totesi.

Kaikki muut ovat hänen mukaansa jatkossa samalla viivalla, eli perussuomalaiset ja keskusta voivat olla mukana.

Alun perin mukaan oli tarkoitus saada kuuden puolueen hallitukseen SDP:n ja kokoomuksen lisäksi vihreät, vasemmistoliitto, RKP ja kristillisdemokraatit.

Nyt kun demarit ovat Kataisen kaavailuista ulkona, on keskustalla iso pohdinnan paikka. Se ei puheenjohtaja Mari Kiviniemen johdolla ottanut vielä eilen kantaa Kataisen pyyntöön lähteä mukaan.

Perussuomalaisten osalta iso jarru on EU-politiikka. Se ei ole antanut tuumaakaan periksi eurotukiasioissa. Tämä taas on kokoomukselle myrkkyä.

Katainen totesi tiedotustilaisuudessa, että vaalien suurimman voittajan ympärille hallitusta ei voi muodostaa.

- Se on mahdotonta.

Joissain puolueissa, etenkin vasemmistoliitossa, on elätelty ajatuksia siitä, että Katainen vaihdettaisi toiseen hallitustunnustelijaan. Tästä käydään vääntöä ensi viikolla, jolloin eduskuntaryhmät tapaavat.