Keskustan puheenjohtajaksi lauantaina valittu elinkeinoministeri Katri Kulmuni kertoo keskustelleensa heti lauantai-iltana pääministeri Antti Rinteen (sd) kanssa.

”Hyvä keskustelu lähiajan poliittisista asioista. Uudella punamullalla on paljon yhteistä tehtävää tasa-arvoisemman Suomen, alueiden ja työllisyyden parantamisessa. Yhteinen tehtävä jatkuu”, Kulmuni kertoo Twitterissä.

Kulmuni linjaa tärkeimmäksi tehtäväkseen keskustan kannatuksen kääntämisen nousuun.

”Keskustan täytyy olla suurin puolue 2023 eduskuntavaaleissa”, hän sanoi tiedotustilaisuudessa valintansa jälkeen.

Lue myös: Analyysi: Katri Kulmunin on pakko haastaa tosissaan Jussi Halla-ahon perussuomalaiset, jos mielii nostaa keskustan suosta

Kulmuni kertoi tapaavansa valtiovarainministeri Mika Lintilän (kesk) tänään sunnuntaina. Palaverissa on hänen mukaansa tarkoitus sopia käytännön asioista, kuten jäsenyydestä hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisessa ministerivaliokunnassa.

Kulmuni kertoi lauantaina, ettei aio ottaa valtiovarainministerin salkkua.

”Kaikista tärkeintä keskustan puheenjohtajalle on saada kannatus nousuun. Se, että lähdettäisiin tekemään jotakin ministerirulettia välittömästi, se ei ole ajankohtaista.”

Lue lisää:

Tutkija: Keskusta jättämässä selustansa auki perussuomalaisille – ”Hankala tilanne”

Juha Sipilältä tyly piikki Antti Rinteen hallitukselle: ”Jos joku luulee, että Suomi voi pärjätä 6 tunnin työpäivää tekemällä, vikaan menee”

”Juha Sipilä tullaan muistamaan hyvänä pääministerinä – Uskalsi johtaa Suomen talouden ja työllisyyden kuntoon”