Perussuomalaiset vastaavat ärhäkkäästi toisen oppositiopuolueen kokoomuksen puheenjohtajan Petteri Orpon kritiikkin.

Orpo on sivaltanut viikonlopun aikana usemman kerran perussuomalaisia. Perjantaina hän hyökkäsi perussuomalaisten oikeusvaltiolinjausta vastaan. Lauantaina hän sanoi MTV:n Uutisextrassa, että ”ääni Perussuomalaisille on ääni punavihreälle pormestarille”.

Perussuomalaisten kansanedustajat Mika Niikko ja Jani Mäkelä pitävät Orpon lausuntoja ”huvittavina” ja ”koomisina”.

”Alkaa nämä kokoomuksen puheenjohtajan päivittäiset ⁦perussuomalaisten parjaamiset huvittamaan. Kertoo suuresta epätoivosta ja oman linjan puutteesta”, kommentoi Mika Niikko, joka on eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja.

”Ilmainen vinkki Petterille. Kannatus ei lähde kuopasta persujen päivittäisellä haukkumisella. Ilmainen vinkki muille kokoomuslaisille. Ei ole todennäköistä, että kannatus lähtee kuopasta tällä puoluejohdolla”, kansanedustaja Jani Mäkelä tviittaa.

”Jotenkin koomista tuo älinä perussuomalaisten eilisestä esityksestä suuressa valiokunnassa liittyen oikeusvaltiokäsitteen politisoitumiseen EU:ssa. Kanta oli vain hieman täydennetty vuonna 2018 rahoituskehyksen yhteydessä esitettyyn, ja perin maltillinen”, Mäkelä myös kommentoi oikeusvaltiokeskustelua.

LUE ANALYYSI:

Myös puheenjohtaja Jussi Halla-aho on ottanut kantaa oikeusvaltioasiaan.

”Toisin kuin Orpo ja kokoomus, PS ei kannata veronmaksajien rahojen lapioimista korruptoituneisiin EU-maihin. Ei Unkariin, ei Puolaan, ei Espanjaan eikä Italiaan. "Oikeusvaltio"-konseptin politisoimista kyllä vastustamme. EU itse on oikeusvaltion näkökulmasta huono vitsi”, Halla-aho tviittaa.

LUE MYÖS: