Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen kertoi eduskuntaryhmän talvikokouksessa lauantaina käynnistään leipäjonossa Helsingissä.

–Leipäjonot olivat pitkät. Ruokaa jaetaan vapaaehtoisvoimin kahdesti viikossa. Jonon väki oli kirjavaa: eläkeläisiä, työttömiä, maahanmuuttajia, varmaan joitain opiskelijoitakin. Rahat eivät riitä ruokaan. Samanlaisia jonoja on kymmenissä kaupungeissa ympäri Suomen, hän kuvaili.

–Itseäni lähinnä hävetti. Leipäjonot ovat olleet pitkät jo vuosikausia. Mikään eduskuntapuolue ei voi saavutuksillaan tässä asiassa kauheasti kehuskella, ei myöskään nykyhallitus. Vaikka työttömyys nyt viimein alenee, on meillä valtava joukko ihmisiä, joilla toimeentulo on tosi tiukalla. Tähän tarvitaan korjausliikettä, mieluummin ennemmin kuin myöhemmin. Mitä useampi tämän ymmärtää, sen lähempänä muutos on, Kaikkonen jatkoi.

Samalla Kaikkonen linjasi eduskuntaryhmän tavoitteita puoliväliriiheen.

–Nuorten työttömien ja pitkäaikaistyöttömien työllistämiseksi tarvitaan kokonaan uusia ratkaisuja. Yleinen työttömyys on jo laskussa. On erittäin tärkeää, että onnistumme pian painamaan myös nuorisotyöttömyyden ja pitkäaikaistyöttömyyden laskuun, hän totesi.

Kaikkonen tyrmäsi myös ajatukset uusista leikkauksista.

–Lähdemme siitä, että tämän vaalikauden valtiontalouden säästöt on tehty hallitusohjelmassa yhdessä sovitun mukaisesti. Talouden kasvua ei saa vaarantaa uusilla säästöillä – päinvastoin, sen voimistamiseksi on käännettävä kaikki kivet.