Hallituspuolue keskustan riveistä on alkanut tulla kannanottoja koskien keskustelua Syyrian al-Holin leirin tapausta.

”Al-Holin ISIS -leiriläisiä ei pidä hakea aktiivisesti Suomeen. Tästä ei ole myöskään hallituksen päätöstä tehty. Kun / jos lisätietoja asiasta on viime viikon tiistain jälkeen tullut, ulkoasiainvaliokunnan on niistä oltava myös tietoinen”, keskustalainen ulkoasiainvaliokunnan jäsen Mikko Savola sanoo.

Savola sanoo kokoomuksen äänenkannattajan Verkkouutisten haastattelussa, että poliittista päätöstä asiasta ei ole.

LUE MYÖS:

”Keskustan hallintovaliokuntaryhmän kanta al-Holin leirillä oleviin suomalaisiin on selkeä. Emme hyväksy massapalautuksia, myös lasten osalta tilanne harkittava tarkkaan. Vapaaehtoisesti kalifaattiin lähteneet ovat itse kohtalonsa valinneet. Jääkööt sinne”, tviittaa hallintovaliokunnassa istuva Mikko Kärnä.

"Olen henkilökohtaisesti valmis auttamaan pieniä lapsia, mutta heitä ei voi tahdonvastaisesti äideistään erottaa. Aikuiset ovat kuitenkin kohtalonsa vapaaehtoisesti valinneet ja olisivat Suomeen päästessään turvallisuusuhka”, Kärnä vielä korostaa.

Hän jakaa tviittinsä yhteydessä hallintovaliokunnan jäsenten kesäkuussa antaman kannanoton al-Holin suomalaisista.

”Keskustan ministeriryhmä ei ole tällaista hyväksynyt ja poliittista päätöstä ei ole”, Kärnä jatkaa.

Ulkoministeri Pekka Haavistoa (vihr) on syytelty omavaltaisesta toiminnasta al-Holin pakolaisleirin suomalaislasten evakuoinnin suunnittelussa sekä yksittäisen virkamiesjohtajan, konsulipäällikkö Pasi Tuomisen, painostamisesta asiassa. Haavisto on kiistänyt väitteet, ja alivaltiosihteeri Pekka Puustinen on asettunut ministerin tueksi.

Eduskunnan ulkoasianvaliokunta on hyväksynyt Haaviston selvityksen asiasta. Vain valiokunnan perussuomalaiset jäsenet olivat hyväksymistä vastaan.

Oppositiopuolue perussuomalaiset aikoo tehdä välikysymyksen asiasta. Kokoomus harkitsee, lähteekö se välikysymykseen mukaan.

LUE MYÖS: