Keskusta on häviämässä keskeisellä kannatusalueellaan Oulun vaalipiirissä kolme kansanedustajaa nykyisestä yhdeksästä kansanedustajasta.

Kevään 2015 eduskuntavaaleissa joka kuudes keskustan ääni tuli Oulun vaalipiirissä, joka on myös puolueen puheenjohtajan Juha Sipilän kotipiiri. Oulun piirijärjestö on myös keskustan suurin.

”Ilman muuta se on meille tärkeä vaalipiiri ja jos siellä kolmasosa kansanedustajista tippuu pois niin kuin nyt näyttää, niin totta kai se on meille iso pettymys”, sanoo keskustan puoluesihteeri Riikka Pirkkalainen vaali-iltana.

”Niitä merkkejä on toki ollut ilmassa. Gallupit ovat kertoneet sen, taustakyselyt, alueelliset gallupit, ovat antaneet viitteitä siitä, että suuria muutoksia voi tapahtua”, hän jatkaa.

Oulun vaalipiirin yhdeksästä istuvasta kansanedustajasta seitsemän lähti tavoittelemaan jatkokautta. Sipilän lisäksi paikkansa uusivat Juha Pylväs, Hanna-Leena Mattila ja Antti Rantakangas. Uutena eduskuntaan nousivat pappistaustainen rehtori Mikko Kinnunen sekä pappi Pekka Aittakumpu.

Kertooko kahden papin nousu siitä, että arvot olisivat olleet hukassa?

”Ei se varmaan siitä kerro”, Pirkkalainen naurahtaa.

”He ovat uusia ehdokkaita meillä ja ovat saaneet hyvän kannattajakunnan taakseen. Siitä se vain kertoo.”

Pirkkalainen nostaa esiin, että kun puolueen kannatus on nousussa, äänestäjät turvautuvat usein konkariehdokkaisiin, mutta kun kannatus on laskusuunnassa, etsitään uusia ehdokkaita.

”Kun tulee todella iso vaalitappio, niin kyllä tappiot ovat myös murroskohtia, missä puolue saattaa uusiutuneen eduskuntaryhmän kautta käydä läpi transformaatiovaihetta läpi”, Pirkkalainen arvioi.

”Ja ilman muuta kun tällainen iso vaalitappio tulee, niin kyllä silloin odotetaan puolueen puolelta muutosta. Kyllä varmasti muutoksia keskustan osalta tulee myöskin.”

LUE MYÖS:

100 % äänistä laskettu: Sdp suurin – perussuomalaiset pääsi hyvin lähelle

Antti Rinne julistautui voittajaksi: ”Me ollaan ykköspuolue”

Petteri Orpo: Kokoomus voi neuvotella hallituksesta myös Jussi Halla-ahon kanssa

Nyt tuli Sinisistä suorat sanat: ”Vituiksi meni koko vallankumous”

VAALITULOS: