Posti-sotkun käsittely jatkuu mediatietojen mukaan tänään maanantaina. Hallituspuolueiden ja niiden eduskuntaryhmien puheenjohtajat pitivät jo hallituksen tilannetta käsittelevän kokouksen eilen sunnuntaina.

Helsingin Sanomien mukaan hallituksen kakkospuolue keskusta pitää tänään eduskuntaryhmän ylimääräisen kokouksen. Keskusta on ratkaisijan asemassa sen suhteen, voiko Antti Rinne (sd) jatkaa pääministerinä.

Keskustan ohella myös hallituspuolue vihreät on halunnut Rinteeltä selvityksen Posti-kuvioista. Uuden Suomen tietojen mukaan vihreät voi pitää eduskuntaryhmän kokouksen tarpeen mukaan, mutta päätöstä kokouksesta ei ole vielä tehty.

Tiedotusvälineihin tihkui viikonloppuna tietoja siitä, että keskustan kentällä on halua vaihtaa Rinne. Iltalehti kertoi lauantaina keskustan kentän viestineen eduskuntaryhmälle, että luottamus pääministeri Rinteeseen on mennyt. Maaseudun Tulevaisuus kertoi samaa sunnuntaina. Lehden mukaan kenttä on ollut yhteydessä kansanedustajiin ja MT:n saamien tietojen mukaan Rinteestä halutaan eroon.

MT kertoo myös, että keskusta ja vihreät neuvottelevat, millä ehdoilla hallitusyhteistyötä jatketaan ja pääministeripuolue sdp:n asema heikkenee joka tapauksessa.

Tiistaihin mennessä hallituskumppaneiden on päätettävä, tukevatko ne Rinnettä vai eivät. Tiistaina eduskunta käsittelee opposition välikysymystä ja äänestys on luvassa keskiviikkona.

LUE MYÖS: