Statiinit kuuluvat turvallisimpiin lääkkeisiin. Sairauksien ehkäisyssä kuitenkin lievätkin lääkkeen haittavaikutuksiksi tulkitut vaivat tai mahdolliset harvinaiset lääkeriskit voivat johtaa lääkkeen käytön keskeyttämiseen. Nyt laaja tanskalainen tutkimus osoittaa, että kielteinen uutisointi vaikuttaa merkittävästi statiinihoidon keskeyttämiseen ja hoidon keskeyttäminen puolestaan lisäsi sydänkuolemia.

Tanskalaiseen väestötason tutkimukseen otettiin mukaan 675 000 yli 40-vuotiasta henkilöä, joille oli aloitettu statiinihoito vuosina 1995–2010. Statiinien käyttö lisääntyi tutkimusjakson aikana alle prosentista 11 %:iin ja hoidon keskeytykset ensimmäisen puolen vuoden kuluessa hoidon aloittamisesta lisääntyivät vastaavasti 6 %:sta 18 %:iin.

Statiineja käsiteltiin ajanjakson aikana mediassa yhteensä 1 931 kertaa. Näistä 110 tulkittiin negatiiviseksi uutisoinniksi, 731 positiivisiksi tarinoiksi ja loppuja pidettiin neutraaleina. Negatiivinen statiineja koskeva uutisointi lisäsi varhaisia hoidon keskeytyksiä 9 % seuraavan puolen vuoden aikana, kun taas positiiviset uutiset vähensivät keskeytyksiä keskimäärin 8 %. Muita merkittäviä keskeyttämistä lisääviä tekijöitä olivat miessukupuoli, kaupungissa asuminen ja lääkkeen käyttö primaaripreventiossa. Statiinihoidon keskeyttämiseen liittyi seurannassa 26 % suurempi sydäninfarktiriski ja 18 % suurempi sydänkuolleisuus.

Tämän erinomaisesti toteutetun tutkimuksen tulokset ovat varsin odotettuja. Median suhtautuminen statiineihin aaltoilee ja negatiivisten kausien aikana sydän­potilaita hoitavat lääkärit tapaavat varsin usein potilaita, jotka ovat päättäneet lopettaa lääkkeensä käytön kielteisen informaation perusteella. Tässä tanskalaisessa tutkimuksessa median vaikutus projisoitui harmillisesti myös verenpainelääkkeisiin.

Negative statin-related news stories decrease statin persistence and increase myocardial 10 infarction and cardiovascular mortality: a nationwide prospective cohort study. European Heart Journal 2015

Kirjoittaja: Juhani AiraksinenProfessori

Kuva: Panthermedia

Julkaistu Lääkärilehdessä 3/16

Tilaa Potilaanlääkärilehden uutiskirje