Kiinassa on pitänyt kiirettä, kun olympialaisten avajaisissa playbackina laulanutta pikkutyttöä koskevia lehti- ja internetjuttuja on poistettu urakalla.

Koko asiasta ei ole saanut mainita sanallakaan sen jälkeen kun olympialaisten musiikkivastaava, kapellimestari Chen Qigang paljasti tiistaina, ettei miljoonissa kodeissa nähty yhdeksänvuotias Lin Miaoke laulanut itse Kiinan kansallislaulua. Lin oli valittu esiintymään pelkästään ulkonäkönsä vuoksi.

Chen Qigang kertoi nettihaastattelussa, etteivät oikean laulajan, seitsemänvuotiaan Yang Pejyin epätasaiset hampaat ja pulleat kasvot hallituksen mukaan edustaneet Kiinaa parhaalla mahdollisella tavalla.

Avajaisten musiikista vastanneen kapellimestarin Chen Qigangin paljastus ehti näkyä vain hetken Sina.com-sivustoilla, ennen kuin se poistettiin sieltä. Samalla astui voimaan täydellinen internet- ja mediahiljaisuus koko avajaislaulusta. Chen kertoi haastattelussa, että lopullinen päätös tehtiin, kun kommunistisen politbyron jäsen oli käynyt katsomassa harjoituksia.

– Hän sanoi, että meillä on ongelma, joka meidän on korjattava, kertoi Chen.

Olympialaisten järjestäjien komitea puolusti päätöstä sanomalla, ettei kyse ollut sen kummemmasta kuin urheilijan jättämisestä vaihtopenkille.

Komitean varapuheenjohtaja Wang Wei totesi, että koko johtoryhmä halusi vain saada aikaan mahdollisimman teatraalisen ja vaikuttavan näytöksen.

– En näe siinä mitään väärää, Wang Wei sanoi.

Kiinan teollisuus- ja tietotekniikan ministeriöstä kieltäydyttiin kommentoimasta asiaa AFP:lle. Ministeriö vastaa Kiinan tarkoin kontrolloidusta internetliikenteestä.

– Emme tiedä asiasta mitään, totesi virkailija AFP:lle ja kieltäytyi kertomasta nimeään.

Koko jupakka on Kiinan hallitukselle nolo asia jo senkin vuoksi, että China Daily oli jo ehtinyt nimittää lahjakasta huulisynkkaajaa laulajana ”nousevaksi tähdeksi”.