Riku Korhosen Lääkäriromaanin kertoma tarina on lähes onneton. Lääkäriromaani on nimittäin kirja erään rakkaustarinan lopusta. Samalla se kertoo nuoren miehen epätoivoisista yrityksistä tulla onnelliseksi, itsekkyydestä, välinpitämättömyydestä, sodasta ja kuolemastakin.

Niklaksen ja Innan tarinan taustalla on helteinen kesä 2003. Samaan aikaan Irakissa käydään sotaa, johon pohjoiseurooppalaisen pikkukaupungin asukkaidenkin on otettava vähintään epäsuorasti kantaa.

Korhonen on aiemmin julkaissut yhden kiitetyn ja palkitun romaanin, Yhden ja kahden yön tarinoita (2003), ja yhden runokokoelman Savumerkkejä lähtöä harkitseville (2005). Näiden lisäksi Korhonen on meritoitunut voittamalla Huonon Kirjallisuuden Seuran palkinnon vuonna 2000.

Lääkäriromaani on Korhosen esikoisromaanin tavoin leimallisesti turkulaisromaani. Maailmanpoliittisen kaaoksen ja ihmissuhdesotkujen halki virtaa tyynenä ja pysyvänä Aurajoki.

Paikallisuuden ohessa Lääkäriromaani kertoo globalisaatiosta: kirjan henkilöt matkustavat ja saavat kirjeitä toiselta puolelta maailmaa, pohtivat maailmanpolitiikkaa ja joutuvat tekemisiin globalisaation ratkaisemattomien ongelmien kanssa.

Romaanin nimi viittaa tietysti kokonaiseen viihteelliseen kirjallisuuden lajiin. Turkulaisen tutkijan ja tämän ympärillä olevien ihmisten tarinan lomassa kerrotaan lyhyt, viihteellisestä lääkäriromaanista muistuttava tarina lontoolaisen proteesiklinikan ihmisistä.

"Rakkaus on parantamista. Mutta joskus sattuu hoitovirheitä", kirjassa todetaan. Niklas yrittää pelastaa rakkautensa ja parantaa surusta sairaan rakastettunsa. Kaikki menee kuitenkin ratkaisevalla tavalla pieleen.

Niklas ei ole ainoa ihmeparannusta yrittävä. Hänen mukaansa Yhdysvallat toimii maailmassa kuin globaali ylilääkäri. Teoksen kolmas parantaja on Lontoossa työskentelevä proteesinrakentaja.

Jokainen näistä joutuu huomaamaan, ettei tekninen ja lääketieteellinen osaaminen riitä pelastamaan maailmaa tai sodan uhreja. Sodan tapaan kirjan henkilöhahmojen päälle vyöryy aistiärsykkeiden tulva, johon kuuluvat niin ketamiinitripit, holtiton alkoholin käyttö kuin välinpitämätön seksikin.

Korhonen kirjoittaa melko täsmällistä ja lyhytlauseista kieltä. Tästä huolimatta kerronta on polveilevaa ja yksityiskohtaista. Osan paksusta romaanista olisi voinut leikata säälimättä pois: kirjan hienoa rakennetta ei olisi kannattanut peitellä pitkäveteisillä, liian yksityiskohtaisilla kuvauksilla.

Pitkäveteistenkin kohtausten ylitse kannattaa kahlata. Lääkäriromaani on liian pitkä, mutta se on siitä huolimatta hieno teos. Monesta eri näkökulmasta kuvatut kohtaukset, tapahtumia toisiinsa linkittävät motiivit ja tarinaa rakentavat takaumat osoittavat, että Korhonen hallitsee kerronnan keinot.

Lääkäriromaani on surullisuudestaan huolimatta myös lohdullista luettavaa. Sen traaginen päähenkilö Niklas ajaa itsensä lähes tuhoon välinpitämättömyydellään ja ylimielisyydellään. Kirjan maailmankatsomus ei kuitenkaan lopulta osoittaudu täysin nihilistiseksi. Vaikka parantaminen on vaikeaa, vihjataan lopussa, että se on joka tapauksessa mahdollista.

Riku Korhonen: Lääkäriromaani. Sammakko 2008, 445s.