Antti Nylénin esseekokoelman otsikko läiskähtää kuin hansikas poskelle: ”Vihan ja katkeruuden esseet”. Otsikko ei petä. Käsillä on raivokasta vasta-ajattelua Nylénin esikuvien, 1800-luvun dekadenttien hengessä. ”Miksi annamme Paholaisen juoksupoikien vapaina temmeltää ja polkea kauneuden jalkoihinsa?” Kysyjänä on Nylén, mutta se voisi yhtä hyvin olla Charles Baudelaire.

Tilaajille
Tilaajille
Tämä sisältö on vain Uuden Suomen tilaajille. Tilaajana saat esimerkiksi:
  • ■ Rajoituksettoman lukuoikeuden kaikkiin artikkeleihin
  • ■ Päivittäiset vain tilaajille suunnatut Tähtijutut