Digimyllerrys tulee pankkeihin. Finanssialan työpaikoista on lähivuosina liipaisimella jopa neljännes, kertoo Kauppalehti.

Pankeissa kehitetään ja testataan tulevaisuuden toimintamalleja kuumeisesti, koska nopeimmat saavat etulyöntiaseman kilpailussa, joka käydään uusin asein.

–Maailman omaisuudenhoitoliiketoiminnasta 85 prosenttia on alttiina sille, että sen hoitavat jatkossa robotit, sanoo Deloitten konsultti ja partneri Ilkka Huikko.

Viime vuoden puolella Royal Bank of Scotland ilmoitti vähentävänsä 550 yksityispankkiiria ja korvaavansa heidät roboteilla. Samankaltaisia uutisia on muitakin.

Huikko arvioi, että suomalainen finanssisektori on pitänyt hyvää huolta tehokkuudestaan. Silti se ei takaa suojaa muutokselta.

–Suomalaisen finanssisektorin työpaikoista voi kadota viidessä 
vuodessa joka neljäs. Se on realismia.

Digitaalisessa myllerryksessä pankit joutuvat kynsin hampain pitämään kiinni nykyisistä asiakkaistaan. Esimerkiksi varainhoitoon erikoistuneet, robottitekniikalla toimivat uudet kilpailijat tarjoavat edullista palvelua, jonka kustannus asiakkaalle voi olla pieni osa nykyisestä.

Alkeellisimmassa muodossaan robotti tekee sijoittajaprofiilin mukaisia suosituksia asiakkaalle.

Robo 3.0 -maailmassa robotti jo hallinnoi asiakkaan varoja ja tekee allokaatiot sekä osto- ja myyntisuunnitelmat. Ihmisen rooliksi jää tarkistaa ne ja painaa nappia.

Seuraavassa Robo 4.0 -tasossa robotti tekee sijoitukset ilman ihmisen käsiä. Tämä saattaa kuulostaa scifiltä, mutta ei oikeasti ole enää kaukana tästä päivästä.

Lähde: Kauppalehti