Hampurilaisketju Hesburgerin perustaja ja hallituksen puheenjohtaja Heikki Salmela vastaa blogissaan kuohuntaan, joka nousi hänen Ylelle antamastaan haastattelusta.

Salmela esitti Yleisradion haastattelussa muun muassa yleissitovien työehtosopimusten korvaamista työlakien minimiehdoilla ja arvioi sosiaaliturvan vieneen suomalaisilta työmotivaation. Hän myös kaipaili viikkotyötuntien määrän nostamista 40 tunnista 45 tuntiin.

– Haastattelu on, kuten arvasinkin, herättänyt monissa negatiivisia ajatuksia, mutta koen, että olisi väärin olla nostamatta kissaa pöydälle. Saamastani palautteestakin kumpuaa viesti siitä, että vaikeudet ovat todellisia. Näkemykseni pohjautuvat omiin kokemuksiini puolivuosisataa kestäneen yrittäjäurani ajalta, Salmela kirjoittaa Puheenvuorossa.

– En lähtenyt mukaan keskusteluun tavoitellakseni etua omille yrityksilleni.

Blogissaan Salmela peräänkuuluttaa sitä, että ”työnteko pitää saada kannattavaksi niin työntekijälle kuin työantajalle”.

– Mainitsin Yleisradion haastattelussa Oy Suomi Ab:n; yrityksen, jossa jokaisella kansalaisella on tärkeä rooli. Samalla, kun korkeat työttömyysprosentit kauhistuttavat, isot kotimaiset työllistäjät työvoimaintensiivisillä aloilla ovat ahtaalla liian korkeiden henkilöstökustannusten kanssa, Salmela kirjoittaa.

Toisaalta, hän jatkaa, ”työntekijälle ei jää riittävästi palkkaa käteen” Suomessa.

– Palkankorotukset menevät vuokranantajille ja elinkustannuksiin. Ongelma ei siis ole kansalaisissa. Tähän asiaan voidaan vaikuttaa ainoastaan lainsäädäntöä muuttamalla ja byrokratiaa purkamalla, hän kirjoittaa.

– Talousyhtälössä myös koulutuslinjaukset ovat merkittävässä roolissa. Olemme maailman koulutetuin kansa, jonka tärkeimmät vientituotteet ovat puu ja sellu. Mihin katoavat pitkiin ja kalliisiin koulutuksiin panostetut rahat ja aika? Suuressa osassa ammatteja parhaan opin ja koulutuksen saisi työnteon ohessa, yritysjohtaja uskoo.

Salmela kommentoi blogikirjoituksensa alla myös ehdotustaan työviikon pidentämisestä.

– Tarkoitan, että tehtäisiin enemmän töitä, jopa 45 tuntia viikossa samalla palkalla kunnes valtion velka on hoidossa, näin ei tarvitsisi leikata hyvinvointivaltion eduista ja ostovoima säilyisi, tietenkin tämä on uhraus, mutta jos on kyse kotimaamme pelastamisesta, niin minä ainakin olen siihen valmis, Salmela kirjoittaa.

Lue myös: Näkökulma: Li Anderssonin ja Hesburger-Salmelan hutilyönnit