Teppo M:n kohuttu blogi Sata naista siirtyy valkokankaalle. Tuottaja Markus Selin vahvistaa verkkolehti Uudelle Suomelle, että osapuolet ovat juuri allekirjoittaneet sopimuksen.

- Synopsis on tehty, ja nyt siirrytään käsikirjoitusvaiheeseen, kertoo Selin verkkolehti Uudelle Suomelle.

Teppo M on lyönyt vetoa siitä, että harrastaa seksiä sadan naisen kanssa vuoden aikana. 10 000 euron veto ratkeaa 23. syyskuuta 2008.

”En suostunut ehdotukseen videoida akteja salaa, mutta lupasin raportoida jokaisen yksittäisen suorituksen tätä tarkoitusta varten erikseen avaamaani blogiin”, kirjoittaa Teppo M blogissaan. Gummerus on juuri julkaissut samasta aiheesta kirjan nimeltä Sata naista.

Markus Selinin mukaan tähdätään siihen, että puolentoista vuoden päästä elokuva olisi leffateattereissa. Alustavan käsikirjoituksen on tarkoitus olla valmis syksyllä, jonka jälkeen valitaan ohjaaja.

- Tavoite on, että vuoden päästä kesällä kuvattaisiin, Selin sanoo.

Pääosanäyttelijöitä aletaan miettiä sitten, kun käsikirjoitus on valmis. Blogin ja juuri ilmestyneen Sata naista -kirjan kirjoittaja Teppo M saa Selinin mukaan ottaa itsekin kantaa siihen, kuka voisi näytellä pääosaa. Valinnanvaraa on, uskoo Selin.

- Tällaista leffaa ei ole Suomessa tehty koskaan ennen. Aihe on erittäin kuvallinen ja herkullinen, hän sanoo.

Niinkin herkullinen, että monet muutkin elokuvatuotantoyhtiöt ovat Selinin mukaan olleet hyvin kiinnostuneita aiheesta.

- Mahdollisesti tätä lähdetään viemään ulkomaillekin. Olemme hyvin innoissamme, kuvailee Selin.

Selin ei vielä lähde arvuuttelemaan, minne ulkomaille elokuva voitaisiin viedä. Paljon riippuu tuottajan mukaan siitä, kuka elokuvan ohjaa.

Sopimuksen arvoa Selin ei paljasta julkisuuteen.