Sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen (vas) sekä työministeri Tuula Haatainen (sd) ovat mahdollisesti altistuneet koronavirukselle tiistaina 5.5. ja siirtyvät tästä syystä omaehtoiseen karanteniin.

He ovat olleet samassa tilassa henkilön kanssa, jolla epäillään koronavirustartuntaa. Henkilö on tänään testattu ja testin tulos saadaan kahden päivän sisällä.

Valtioneuvosto on eilen keskiviikkona 6.5. ollut koolla neuvottelussa Säätytalossa, jossa paikalla ovat olleet myös ministerit Pekonen ja Haatainen.

Neuvottelut on järjestetty eri tiloissa etäyhteydellä toisiinsa, mutta neuvotteluiden ulkopuolella on ollut yksittäisiä kohtaamisia ministereiden välillä. Tämän vuoksi pääministeri on tehnyt päätöksen, että varotoimena kaikki ministerit siirtyvät etätöihin toistaiseksi ainakin kuluvan viikon loppuun asti.

Valtioneuvosto jatkaa työskentelyään normaalisti etäyhteyksien avulla.

Eduskunta on informoitu tilanteesta.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen kertoo Twitterissä, että on saattanut altistua koronalle.

”Avoimuuden nimissä kerron, että olen siirtynyt kotiin etätöihin mahdollisen korona-altistumisen vuoksi. Altistuminen on tapahtunut Keskustan ministeriryhmän kokouksessa tänään. Pyrin mahdollisimman pian koronatestiin”, Kurvinen tviittaa.

Päivitetty Kurvisen tviitillä klo 14.51.