”Pidimme pintamme. Luulen, että näillä paikkaluvuilla olemme vahva tekijä hallitusneuvotteluissa”, sanoo kokoomuksen Juhana Vartiainen, joka on uusimassa kansanedustajan paikkaansa Helsingin vaalipiirissä.

Entinen viiteryhmäsi sdp on nousemassa suurimmaksi puolueeksi. Olet kuitenkin vaalien aikana arvostellut sen talouspoliittista linjaa. Onko tästä mahdollista rakentaa yhteistyötä niiden linjausten pohjalta, joilla sdp lähti vaaleilla?

”Minä toivon ja oletan, että ne linjaukset kuitenkin sitten muuttuvat, kun on tosi kyseessä hallitusneuvotteluissa. Mehän lähdemme vain sellaiseen hallitukseen, joka jatkaa työllisyyden kasvattamista ja vahvistaa julkista taloutta. Uskon siinä puhuvani koko kokoomuksen suulla. Emme me lähde mihinkään huuhaahommiin mukaan”, Vartiainen sanoo.

”Tässähän ei muuten tarvitsisi niin kummallisia kommervenkkejä tehdä: ei tarvitsisi muuta kuin rikkoa ne lupaukset, joissa on jaettu miljardeja sinne ja tänne.”

Vartiainen korostaa, että vaikka ”julkistalous on suunnilleen tasapainossa seuraavat neljä vuotta”, julkinen talous tulisi kuitenkin kääntää ylijäämäiseksi niin kutsutun kestävyysvajeen vuoksi noin parin miljardin verran.

”Se on se, mitä valtiovarainministeriö suosittelee. Se on minusta realistinen. Miljardin säästöt ja miljardi työllisyysasteella. Siitä me väännämme. Olettaisin.”

Samalla Vartiainen tunnustaa, että hän itse jo haluaisi päästä vääntämään uuden hallitusohjelman talouslinjoista.

”Toivottavasti. Sormet syyhyävät jo.”

LUE MYÖS: Petteri Orpo: Kokoomus voi neuvotella hallituksesta myös Jussi Halla-ahon kanssa