Ulkomaankauppa – ja kehitysministeri Kai Mykkänen (kok.) linjaa, että aktiivimallin tyyppisten ehtojen rinnalla tarvitaan myös kannustavuutta.

–Nyt työkeikkaan tarttuvan etuuksia peritään takaisin vaikeasti ennustettavalla tavalla. Valmisteilla olevaan reaaliaikaiseen tulorekisteriin pitää panostaa siten, että sen myötä jokainen voi kätevästi puhelimella katsoa, paljonko lopulta jää käteen, hän toteaa mielipidekirjoituksessaan Helsingin Sanomissa.

Mykkänen korostaa, että työttömän ei pitäisi joutua pelkäämään sitä, että tienesti kääntyy pakkaselle, jos työ vaikkapa tulkitaan kokoaikaiseksi.

–Sovitellun päivärahan ehdot vievät nykyisin monelta motivaation 300 euron suojaosan ylittäviin tuloihin, hän huomauttaa.

Mykkänen puolustaa kovaa keskustelua herättänyttä aktiivimallia ja sanoo mallia valmistelleen työryhmän arvioineen, se auttaa nostamaan työllisyyttä noin 5 000–12 000:lla henkilötyövuodella.

–Hankalia tilanteita tulee. Siksi aktiivisuusehdon rikkoutumisesta seuraava sanktio on viisi eikä esimerkiksi 30 prosenttia. Ennalta luovuttamisen henki on minusta kuitenkin järkyttävää, ministeri kommentoi.

–Haastan jokaisen aktiivimallin vastustajan esittämään tilalle toimia, joiden työllisyysvaikutus on vähintään samaa tasoa. Tekemättäkään ei voi jättää, hän jatkaa.

Mykkänen korostaa, että aktivointitoimia ja työkeikkoja on pystyttävä järjestämään kaikissa maakunnissa.

–Jos kumpiakaan ei kerta kaikkiaan paikkakunnalta löydy, on myös kysyttävä, miten pitkään kukin meistä voi vaatia yhteiskunnalta normaalitasoista työttömyysetuutta olematta valmis muuttamaan paikkakunnalle, jossa työhön on mahdollista päästä.

Lisää aiheesta:

Ministeri Mykkänen Aamulehdelle: Jos työtön ei löydä 18 tuntia töitä tai aktivointia, tulee miettiä muuttamista

Pitkäaikaistyöttömän aloite nimivyöryllä eduskuntaan: ”Typerä laki, joka tekee kipeää hyvin monelle aivan vääristä syistä”

Kansalaisaloite vaatii työttömiä suututtavan aktiivimallin kumoamista: ”Kohtuutonta rangaista työnhakijaa”

Aktiivimalli: Kela seuraa työttömän toimintaa – ”Tulkinnanvaraisuutta voi tulla”