”EU:n sisällä käydään valtavaa vääntöä, miten nopealla aikataululla voidaan irrottautua venäläisestä energiasta”, Danske Bankin tutkimuspäällikkö Heidi Schauman arvioi.

Erityisesti Saksan, Italian ja monen Itä-Euroopan maan on vaikea löytää korvaavaa kapasiteettia venäläiselle öljylle ja maakaasulle.

Nordean ekonomisti Kristian Nummelin toteaa, että Saudi-Arabia tai Yhdysvallat voisivat lisätä omaa tuotantoaan. Öljymarkkinat eivät kuitenkaan toimi aina markkinatalouden mukaan, vaan tuotantopäätöksiin liittyy myös paljon politiikkaa.

Lisäksi öljy-yhtiöt ovat ali-investoineet tuotantokapasiteettiin, sanoo Aktian salkunhoitaja Juuso Atrila. Hänen mukaansa osa tuottajista on haluttomia panostamaan öljytuotantoon investoidessaan uudenlaisiin energiamuotoihin.

Schauman muistuttaa, että omavaraisuutta varten tarvittavat investoinnit ovat samoja, joiden avulla Euroopan on tarkoitus tehdä energiatuotannon vihreä siirtymä.

”Uskon, että julkista rahaa löytyy tällaisessa tilanteessa näihin hankkeisiin. Iso kysymys on, miten saadaan yksityinen sektori mukaan tekemään investointeja. Millaisia tukia ja sääntelyä tarvitaan”, Schauman sanoo.

”Ilmastonmuutoksen takia on parempi tehdä investoinnit nopeasti ja ennakkoon”, toteaa Nordean ekonomisti Kristian Nummelin.

”Silloin pidemmän aikavälin näkymä on parempi.”

Katso kaikki Markkinaraati-lähetykset täältä.