Keskusta esitteli vaaliohjelmansa lauantaiaamuna vaalikampanjan avauksessaan Helsingin Tennispalatsissa. Yksi keskustan vaalilupauksista on eläkkeiden korottaminen.

”Takuueläkkeeseen olemme valmiita antamaan reilun sadan euron korotuksen, omaishoitajien asemaa parannetaan ja indeksien jäädytys josta paljon puhutaan, loppuu”, sanoi keskustan puheenjohtaja, pääministeri Juha Sipilä.

Kun sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne viime vuoden vappupuheessaan lupasi sadan euron nettokorotuksen kaikkiin alle 1400 euron eläkkeisiin, Sipilä piti sitä populismina.

Iltalehden mukaan Sipilä kommentoi tuolloin Rinteen puhetta näin:

”Kaikkia säästöjä ja uudistuksia on vastustettu koko kausi, ja nyt jo vuotta ennen vaaleja alkaa sadella miljardilupauksia - kyllä tämä aika hurjalta näyttää, kun kuitenkin tämänkin vuoden budjetissa on vielä paljon alijäämää ja viime vuonnakin alijäämää oli reilu kolme miljardia.”

Ja näin:

”Ei tässä mitään realismia ole, eikä myöskään siinä, että kaikkia uudistuksia on koko ajan vastustettu. Tämä on populismia.”

Antti Rinne nosti lupauksensa esiin myös eduskunnan kyselytunnilla heti vapun jälkeen viime toukokuussa.

”Tätä kutsutaan vastuuttomaksi politiikaksi ja katteettomiksi lupauksiksi”, Sipilä sanoi tuolloin. Lue lisää: Antti Rinne puski vappulupaustaan Juha Sipilälle – sai täystyrmäyksen: ”Tarkoittaa 1,4 miljardia euroa”

Rinteen lupauksen kustannusvaikutukset olisivatkin merkittävästi suuremmat kuin tämän keskustan vaalilupauksen, huomauttaa Nordean ekonomisti Olli Kärkkäinen Twitterissä.

”Takuueläkkeen korottaminen 100 eurolla on kustannusvaikutuksiltaan ihan eri mittaluokassa kuin kaikkien alle 1400 € eläkkeitä saavien nettotulojen kasvattaminen 100 eurolla”, hän kommentoi.

(Juttu jatkuu tviitin alla.)

Danske Bankin ekonomisti Jukka Appelqvist puolestaan sanoo, että reilu sata euroa takuueläkkeeseen on paljon.

”Ymmärrän idean, mutta yli sata euroa takuueläkkeeseen on paljon. Nettoeläkkeissä ollaan jo aika lähellä tasaeläkettä. Maalaisliitto hävisi skaban 50-luvulla, kun Suomeen synnytettiin ansiosidonnainen työeläkejärjestelmä. Pian joku alkaa pohtia sen legitimiteettiä”, hän tviittaa.

(Juttu jatkuu tviitin alla.)

Antti Rinne lupasi vappupuheessaan 100 euroa kuukaudessa lisää nettona alle 1400 euron eläkkeisiin, jos sdp pääsee hallitukseen.

”Tämä tapahtuisi usean vuoden ohjelmalla yhden tai kahden vaalikauden aikana. Mitä tahansa investointeja tehdäänkin, ne on sovitettava budjettiin”, Rinne selvitti tuolloin Uudelle Suomelle. Lue tarkemmin: Antti Rinne selittää kovaa eläkelupausta: Hintalappu olisi 700 miljoonaa euroa

Juha Sipilä syytti sdp:tä vastuuttomasta politiikasta myös lauantain kampanja-avauksessa.

”Jos sdp vetää tätä maata, työllisyys ei takuulla mene sinne 75 prosenttiin. Silloin me puhutaan tempputyöllistämisestä ja kaikki lupaukset tehdään velalla”, Sipilä kommentoi puheessaan.

Samaan aikaan vain 37 prosenttia keskustalaisista toivoo IL-US-kyselyssä jatkoa porvarihallitukselle. 63 prosenttia keskustalaisista haluaa samaan hallitukseen Antti Rinteen johtaman sdp:n kanssa.

Lue lisää:

Juha Sipilä kuittasi gallupit: ”Nyt näyttää siltä, että se on tulos ja ulos”

Keskustan kenttäväki haluaa seuraavaksi punamultahallituksen ja antaisi rukkaset kokoomukselle - ”Köyhän asiaa ei ole pidetty tarpeeksi esillä”

Juha Sipilän uusi lupaus: ”Yli 100 000 ihmistä saisi työpaikan - Kuvitelkaa, kuinka merkittävä on yksi %-yksikkö”

”Aika on ohi, imago pilalla” - Keskustassa halutaan Juha Sipilälle haastajia