Korkein oikeus KKO kertoo purkaneensa väärään ilmiantoon perustuneen tuomion ja hylänneensä syytteen raiskauksesta ja laittomasta uhkauksesta.

KKO:n mukaan käräjä- ja hovioikeus olivat tuominneet syytetyn yhden vuoden ja yhden kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. KKO ei ollut myöntänyt miehelle valituslupaa, minkä vuoksi hovioikeuden tuomio oli tullut lainvoimaiseksi. Mies oli kuitenkin hakenut tuomion purkua KKO:sta.

”Helsingin hovioikeuden 2012 antamasta tuomiosta ehti kulua lähes viisi vuotta, kunnes väitetyn rikoksen uhrina ollut nainen otti yhteyttä tuomittuun mieheen ja poliisiin. Hän kertoi poliisille ja myöhemmin tuomioistuimessa, ettei tuomittu ollut tehnyt hänen syykseen luettuja rikoksia. Nainen tuomittiin käräjäoikeudessa väärästä ilmiannosta”, KKO kertoo.

Nainen oli ollut väittämänsä rikoksen tapahtuma-aikana 16-vuotias.

”Käräjä- ja hovioikeus olivat pitäneet keskeisenä syytteen puolesta puhuvana näyttönä naisen kertomusta, jota tuki muun ohella psykologin näkemys. Asiassa oli esitetty selvitys naisen ja miehen televalvontatiedoista, mikä osoitti heidän tavanneen tapahtumapäivänä vastoin miehen kiistämistä. Miehen työnantajan todistus oli puolestaan vahvistanut sen, ettei mies ollut ollut töissä tapahtumapäivänä. Miehen oikeudenkäynnissä antama kertomus siitä, että hänen ainut tapaamisensa naisen kanssa olisi tapahtunut hänen ollessaan työssä, ei siten ollut uskottava”, KKO kertoo.

LUE SEURAAVAKSI:

Hjallis Harkimo: ”Nyt vakuutuslääkäreiden ylivalta loppuu – uusi laki on pakko tehdä”

KKO:lta harvinainen lakialoite hallitukselle: Suomalaisten oikeusturva vaarassa vakuutusoikeudessa – puututtava heti