Suomen alueellisia koronatilastoja ja testauslukuja keräävä tietoturvayhtiö F-Securen Markku Hänninen kiinnitti sunnuntaina huomiota alueelliseen muutokseen Suomen koronatilastoissa.

”Johtuuko lomakaudesta vai sattumasta, mutta ensimmäistä kertaa uusia tartuntoja löytyy nyt Uuttamaata enemmän sen ulkopuolelta”, hän kirjoittaa Twitterissä.

Myös Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin HUSin diagnostiikkajohtaja, terveysoikeuden professori Lasse Lehtonen kertoo kiinnittäneensä huomiota samaan asiaan.

”Tartuntoja on ollut nyt Turun seudulla ja Kaakkois-Suomessa”, hän sanoo.

Lehtonen kertoo, että eilen lauantaina HUSin alueella testatusisa 1585 koronanäytteessä oli yksi uusi positiivinen.

Hännisen mukaan käytännössä syynä voi olla enemmän Uudenmaan tartuntojen väheneminen kuin mikään merkittävä kasvu muualla.

Hänninen kertoo samalla, että neljän viikon trendi tartunnoissa on edelleen lievässä laskussa: neljässä viikossa tartuntoja alle 200 eli keskimäärin noin seitsemän päivässä.

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän alueella on todettu kuluneella viikolla yhteensä yhdeksän koronavirustartuntaa maatalouden kausityöntekijöillä.

”Kausityöntekijät elävät keskenään hyvin suljetussa yhteisössä eivätkä he ole olleet kontaktissa alueen muuhun väestöön. Tartunnat ovat hallinnassa, joten kansalaisten ei tarvitse olla huolissaan”, yhtymä kirjoittaa tiedotteessaan.

Epidemiatilannetta seurataan tiiviisti ja merkittävistä muutoksista tiedotetaan erikseen.

Varmistettuja koronavirustartuntoja on Päijät-Hämeessä yhteensä 125. Tehohoidossa on yksi koronapotilas. Koronaviruksen aiheuttamaan covid-19 -tautiin on menehtynyt Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän alueella yhteensä 4 ihmistä.

Rovaniemen kaupunki päätti sunnuntaina Poropolun päiväkodin sulkemisesta koronavirustartuntojen leviämisen ehkäisemiseksi. Kaikki päiväkodissa 3.7. ja sen jälkeen olleet henkilöt on asetetaan karanteeniin.

Poropolun päiväkodissa todettiin toinen koronavirustartunta 11.7.2020. Tartunta on todettu oireettomalla lapsella. Ensimmäinen tartunta todettiin päiväkodin työntekijällä 8.7. Molemmat tartunnan saaneet ovat olleet päiväkodin tiloissa viimeksi tiistaina 7.7.

Karanteenipäätös koskee 30 lasta ja 5 päiväkodin työntekijää, joihin kaikkiin otetaan henkilökohtaisesti yhteyttä kaupungin terveydenhuollon toimesta. Aiemmin karanteeniin asetettiin 35 henkilöä.

”Päiväkodissa todettu toinen, uusi tartuntatapaus johti siihen, että olemme esittäneet päiväkodin sulkemista, jotta epidemian mahdollinen laajentuminen voidaan estää. Tartuntaketjun alkupiste on vieläkin epäselvä ja myös oireettomat henkilöt voivat tartuttaa muita. Siksi on tärkeää testata nyt kaikki päiväkodissa 3.7. ja sen jälkeen olleet henkilöt”, Lapin sairaanhoitopiirin infektioylilääkäri Markku Broas kertoo tiedotteessa.