Viranomaisten antamat ohjeet ja suositukset koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi ovat näkyneet Suomen liikennemäärissä maalla, merellä ja ilmassa koko maassa, kertoo Traffic Management Finland Oy, joka ohjaa liikennettä Suomessa.

Suomi sulki rajansa torstaina aina huhtikuun puoliväliin saakka. Liikennemuodoista rajuinta liikenteen supistuminen on ollut lentoliikenteessä, mutta myös tieliikenne vähentynyt selvästi.

Hallitus antoi viime viikolla suosituksia, jotka heijastuivat teillä liikennemääriin nopeasti pääkaupunkiseudun lisäksi myös muualla maassa. Liikenteen supistuminen on jatkunut myös alkuviikosta.

Traffic Management Finland kertoo liikennemäärien laskeneen Uudellamaalla, Pirkanmaalla, Varsianis-Suomessa ja Kaakkois-Suomessa kolmisenkymmentä prosenttia, kun lukuja katsottiin eilen maanantaina. Lukuihin on laksettu alueen kaikkien mittauspisteiden havaintojen suhde viikon 10 arkipäivien keskiarvoon.

Liikennemäärät laskivat voimakkaasti jo torstaina ja perjantaina liikenteen automaattisilla laskentapisteillä.

Juttu jatkuu taulukon jälkeen.

Myös meriliikenteessä matkustajaliikenteen vuoroihin on tullut peruutuksia, jotka näkyvät alusliikenteessä vähitellen.

Rautateillä junien määrät supistuivat peruutusten vuoksi 17.–19.3. Muun muassa Venäjälle suuntautuva matkustajajunaliikenne loppui 18.3. jälkeen. Viikon 12 aikana rautatieliikenteen liikennemäärät laskivat viikkoon 11 verrattuna lähiliikenteen osalta 15 prosenttia ja kaukoliikenteen osalta 24 prosenttia.

Lentoliikenteen väheneminen rajua

Lentoliikenteessä laskeutumisten ja nousujen määrät vähenivät viime viikon loppua kohti Suomessa rajusti.

Sunnuntaina 23.3. Helsingissä oli lentoja jo 71 prosenttia edellisvuoden vastaavaa aikaa vähemmän. Suurin osa lentoliikenteestä on käytännössä loppumassa matkustusrajoitusten ja lentoyhtiöiden peruutusten seurauksena. Kansainvälinen lentoliikenne keskittyy rajoitusten ajan Helsinki-Vantaalle, Turkuun ja Maarianhaminaan.

”Suomalaiset ovat ottaneet pääosin tosissaan suositukset toimenpiteistä koronaviruksen ehkäisemiseksi. Rajuimmin koronatilanne on vaikuttanut lentoliikenteen määriin, mikä on saanut koko toimialan sopeuttamaan toimintaansa. Myös junien ja autojen määrät ovat vähentyneet tuntuvasti. Alkuviikosta tieliikenne on ollut noin kolmanneksen normaalia pienempää”, toteaa vaikuttavuusjohtaja Mikko Saariaho Traffic Management Finlandista tiedotteessa.

”Muun muassa etätöiden lisääntyminen näkyy ihmisten arkiliikkumisessa. Traffic Management Finlandin liikenteenohjaus maalla, merellä ja ilmassa pyrkii kaikin keinoin varmistamaan, että liikenne yhteiskunnan tärkeänä hermoverkkona toimii myös poikkeustilanteessa ja liikenteenohjauksen palveluita on saatavissa”,