Koronavirusepidemiasta voi aiheutua monille äkillisiä tulonmenetyksiä, arvioi Takuusäätiö, joka neuvoo maksutta kotitalouksia talouden hallinnassa.

Monilla suomalaisilla on jo nyt niin monta osamaksua ja luottoa hoidettavinaan, ettei heidän taloutensa kestä tulojen laskua. Lyhytaikainenkin lomautus voi vaikeuttaa laskujen maksua, ellei kuluttaja ole taloudellisesti varautunut yllättävien tulonmenetysten varalle.

”Ihmiset haluavat kuitenkin hoitaa laskunsa, sillä he pelkäävät maksuhäiriömerkintää. Siksi moni ahdistuu ja päätyy hätäratkaisuihin”, Takuusäätiön viestintäpäällikkö Minna Mattila sanoo säätiön tiedotteessa.

Takuusäätiö neuvoo laittamaan omat menot tärkeysjärjestykseen. Asumiskulujen, lääkkeiden ja ruoan maksua kannattaa priorisoida. Rahaa on hyvä käyttää harkiten, eikä sortua paniikkiratkaisuihin, joita sitten katuu myöhemmin.

”Kriisin keskellä on tärkeää säilyttää arkijärki ja käyttää rahaa harkiten, eikä esimerkiksi hamstrata liikaa varastoja”, Mattila ohjeistaa.

Ulosotto ei ole maailmanloppu

Nopeasti muuttuneessa taloudellisessa tilanteessa on erityisen tärkeää suunnitella omaa talouttaan järkevästi.

Jos esimerkiksi tietää, että jokin lasku tulee aiheuttamaan maksuvaikeuksia, kannattaa velkojalta etukäteen kysyä, voisiko laskun maksaa pienemmissä erissä. Takuusäätiön mukaan lisäaikaa yleensä saa, jos velkojaan ottaa yhteyttä hyvissä ajoin. Myös perimistoimiston kanssa voi neuvotella maksujen perinnästä.

Laskuja ei ole järkevä maksaa uudella luotolla, koska se on kallista ja johtaa helposti stressaavaan noidankehään. Ulosotossa viivästyskorko on 7 prosentin luokkaa, kun taas kulutusluottojen viivästyskorot voivat olla jopa 20 prosenttia.

Mattilan mukaan ihmiset pelkäävät usein ulosottoon joutumista suhteettoman paljon, vaikka se voi tosiasiassa olla helpotus, sen jälkeen, kun on yrittänyt pyörittää monia kulutusluottoja.

”Perimistoimiston kanssa voi sopia laskuista ja velkojen maksuaikatauluista, mutta jos tulot eivät riitä maksusopimusten tekemiseen, velat menevät ulosottoon. Silloin velkoja maksetaan vain yhteen paikkaan, eikä moneen suuntaan kuten velkakierteessä”, Mattila sanoo.

Takuusäätiö neuvoo, ettei omia rahavaikeuksia kannata jäädä miettimään yksin, vaan apua on hyvä pyytää ajoissa esimerkiksi Takuusäätiön maksuttomasta Velkalinjasta. Yrittäjiä puolestaan neuvoo Yritys-Suomi Talousapu -neuvontapalvelu. Takuusäätiö auttaa talouden hallinnassa vuosittain 6000–7000 henkilöä.

LUE SEURAAVAKSI: