Iltalehden mukaan Antti Rinteen (sd) ero pääministerin paikalta oli nimenomaan keskustan eduskuntaryhmän tahto. Lehden mukaan keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni vaati Rinteeltä alun perin, että Sirpa Paateron (sd) on erottava kunta- ja omistajaohjausministerin tehtävästä, mutta Rinteen itsensä eroa Kulmuni ei halunnut. Paatero erosi perjantaina.

Ilta-Sanomat kertoo puolestaan, että keskustalaisten mukaan Rinne olisi antanut ymmärtää omalle eduskuntaryhmälleen, että keskusta olisi vaatinut Paateron eroa.

Iltalehden mukaan keskustan sisäisissä ja salaisissa viestienvaihdoissa kansanedustajat Ari Torniainen, Markus Lohi, Juha Pylväs, Mikko Kärnä, Juha Sipilä ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen haluavat Rinteestä eroon. Viestienvaihtoa käytiin lehden mukaan perjantai-iltana. Iltalehti kertoi jo viime viikonloppuna keskustalaisten tunnoista ja ex-pääministeri Sipilän roolista.

Iltalehden mukaan Markus Lohi, Mikko Kärnä ja Juha Pylväs kertovat saaneensa palautetta, että luottamus Rinteeseen on mennyt.

”Kyllä minullekin tullut viesti on pelkästään tätä. Onko meillä ryhmäkokousta ennen välikysymyskeskustelua”, Juha Sipilä viestitti Iltalehden mukaan.

Lehden mukaan tämä Sipilän viesti oli ratkaiseva, sillä se tarkoitti aloitetta ”kaatamiskokouksen” pitämisestä. Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kurvinen vastasi, että eduskuntaryhmä kutsutaan koolle ennen välikysymyskeskustelua.

Sekä Juha Sipilä että Markus Lohi ovat kiistäneet olleensa erityisen aktiivisia.

”Ei mitään perää. Se on vale”, jyrähtää Sipilä Demokraatille väitteistä, joiden mukaan hän ja Lohi olisivat olleet Rinteen kaatamisoperaation ohjaksissa.

”Ei pidä paikkaansa. Se ei ole totta. Emme me ole toimineet tässä aktiivisesti”, Lohi sanoo Demokraatille.

LUE MYÖS: