Ahvenanmaan kansanedustaja Mats Löfström vastaa kovin sanoin puolustuministeri Jussi Niinistön (ps.) Ahvenanmaan demilitarisointia koskevaan lausuntoon.

Niinistö sanoi lauantaina Ylelle, että Ahvenanmaan demilitarisoidusta asemasta voitaisiin keskustella esimerkiksi osana Suomen ja Ruotsin välistä puolustusyhteistyötä.

–Tällaiset lausunnot ovat turhia ja vahingoittavat hallituksen ja Ahvenanmaan välistä luottamusta. Lausunnoista voi tulkita, etteivät hallitus ja Suomi seiso täysin Ahvenanmaan demilitarisoinnin takana, Löfström kommentoi tiedotteessaan.

Hän sanoo, ettei Ahvenanmaan demilitarisoinnin kyseenalaistamisella voiteta mitään.

–Ahvenanmaan demilitarisaatio on vanhempi kuin Suomen itsenäisyys, ja maailma on demilitarisoinnin jälkeen nähnyt huomattavasti suurempia jännitteitä kuin tällä hetkellä näemme. Toki sodankäynti ja asejärjestelmät ovat muuttuneet sitten Krimin sodan 1856, mutta demilitarisoinnin perusteet eivät ole muuttuneet tippaakaan, Löfström kommentoi.

- Koska Ahvenanmaan demilitarisoinnista säädetään kansainvälisillä sopimuksilla, joita ei Suomi eikä Ruotsi yhdessä eikä erikseen voi muuttaa, on pikemminkin haitallista kyseenalaistaa demilitarisointi poliittisten pisteiden poimimiseksi, hän jatkaa.

Myös vasemmistoliiton puheenjohtaja, kansanedustaja Li Andersson on kommentoinut Niinistön lausuntoa. Hän pitää sitä vastuuttomana.

-Ministeri Niinistön puheet Ahvenanmaan asemasta ovat mielestäni vastuuttomia. Tarvetta muutoksille ja jännitteiden lisäämiselle ei nyt ole, Andersson tviittasi.

Lue lisää: Jussi Niinistö Ahvenanmaasta Ylelle: Mahdollisista muutoksista demilitarisointiin voidaan keskustella