Viinin hinnan odotetaan nousevan eteläistä Eurooppaa koetelleen viinirypälesadolle tuhoisan kuivuuden vuoksi, The Telegraph kertoo.

Kuiva sää on aiheuttanut lämpövaurioita Euroopan kasvatusalueiden viiniköynnöksille. Esimerkiksi Espanjassa viinirypälesadon odotetaan olevan 40 prosenttia edellisvuotta pienemmän.

Italian viinintuotannon odotetaan puolestaan jäävän tänä vuonna 8 prosenttia edellisvuotta pienemmäksi.

The Drinks Business -verkkosivuston mukaan muiden maanosien viinintuottajat ovat jo nostaneet hintoja huonon satokauden vuoksi ja Euroopan maiden odotetaan seuraavan perässä.

Joidenkin asiantuntijoiden mukaan huono satokausi ei välttämättä johda hintojen nousuun.

-Viinitilat pyrkivät pitämään hinnat melko vakaina, yhdysvaltalainen viiniasiantuntija Karl Storchmann sanoi The Telegraphin mukaan.