Liikenne- ja viestintäministeriö kommentoi syntynyttä kohua Trafin uudesta verkkopalvelusta, josta on saanut esimerkiksi tietoja ajokortin haltijoiden syntymäajoista.

LVM kommentoi tiedotteessa, että uusi liikennepalvelulaki ei velvoita tällaisen palvelun toteuttamiseen. Trafi on perustellut palvelua liikennepalvelulain uudistuksella.

”Palvelu on tehty, jotta Trafi voisi entistä paremmin palvella asiakkaitaan. Palvelusta saatavat tiedot ovat olleet julkisia jo ennen Trafin uutta palvelua. Näiden tietojen saatavuus on tärkeää muun muassa liikenneturvallisuuden varmistamiseksi.”

Se mikä palvelun myötä muuttui, oli tietojen saatavuus internetin kautta helposti ja ilmaiseksi, LVM kommentoi.

”Missään tapauksessa uusi laki ei poista liikenteen turvallisuusvirasto Trafin velvollisuutta huolehtia siitä, että palvelu määritellään ja toteutetaan tietosuojaa vaarantamatta ja tietoturvallisella tavalla.”

Nyt ministeriö on pyytänyt Viestintävirastoa tarkastamaan ja antamaan ministeriölle asiantuntija-arvionsa Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin sähköisten palveluiden tietosuojasta ja tietoturvasta. Arvio on tehtävä läheisessä yhteistyössä tietosuojavaltuutetun kanssa.

Tietosuojavaltuutettu kertoo varoittaneensa Trafia etukäteen kuljettajatietopalvelusta. LUE LISÄÄ: Tietosuojavaltuutettu: Trafissa iski vauhtisokeus – ”Varoitimme etukäteen”

Selvityksessä ministeriö pyytää ottamaan kantaa siihen, onko sähköisten palveluiden määrittely tapahtunut asianmukaisesti ja onko kuljettajien henkilötietoja ollut palvelun käyttöönoton jälkeen mahdollista saada massaluovutuksena.

Ministeriö on pyytänyt Viestintävirastoa ottamaan 12. joulukuuta mennessä kantaa siihen, voidaanko Liikenteen turvallisuusviraston verkkosivustojen muut kuin kuljettajatietopalvelu laillisesti ja turvallisesti avata.

Ministeriö on pyytänyt myös Liikenteen turvallisuusviraston pääjohtajalta arviota samaan päivään mennessä siitä, ovatko muut kuin kuljettajatietopalvelut käyttöönotettavissa laillisesti ja turvallisesti.

Ministeriö on pyytänyt Viestintäviraston lopullista arviota Trafin sähköisten palveluiden tietosuojasta ja tietoturvasta 21. joulukuuta mennessä.

LUE MYÖS:

Trafilta pakkoratkaisu – koko asiointipalvelu nyt kiinni

Asiantuntija: ”Tietyissä maissa naurettu suomalaisten sinisilmäisyydelle”