Valtiovarainministeri Katri Kulmuni (kesk) tviittaa pelisäännöistä, joilla ravintoloiden avautuminen asiakkaille sallitaan 1. kesäkuuta alkaen.

”On sekä ravintoloiden että asiakkaiden etu, että rajoituksista pidetään kiinni. Ravintolat voivat ottaa sisään puolet normaalista asiakasmääristä. Asiakaspaikkoja lisätään, kun se on turvallista. Ravintolat voivat olla auki klo 23 saakka, anniskelu on mahdollista 22 asti”, Kulmuni kirjoittaa.

”Turvallisuudesta on huolehdittava myös ulkona, vaikka asiakaspaikkarajoite ei koske terasseja. Luotan ravintola-alan yrittäjien vastuullisuuteen. Paluu normaaliin sujuu sitä paremmin, mitä tehokkaammin asiakkaiden turvallisuudesta huolehditaan.”

Kulmunin mukaan hallitus arvioi tilannetta määräajoin. Sekään ei ole poissuljettua, että rajoituksia tultaisiin jossain vaiheessa porrastamaan alueellisesti, mikäli tautitilanne sallii eri puolilla maata erilaisen toiminnan.

”Toivon, että kaikki sujuu hyvin niin, että ravintolatoiminta pääsee vauhtiin. Rajoituksia voidaan silloin edelleen purkaa. Myös alueelliset ratkaisut ovat mahdollisia”, Kulmuni kertoo.

Sisäministeri Maria Ohisalon (vihr) mukaan samassa yhteydessä on keskusteltu mahdollisuudesta ”edistää pienpanimoiden toimintaedellytyksiä etämyynnin osalta”. Alkoholin etämyynti ei nykyisin ole mahdollista suomalaispanimoille.

”Viisikko käsittelee asiaa huomenna”, hän toteaa viitaten hallituspuolueiden puheenjohtajiin.

LUE MYÖS: