Pääministeri Sanna Marin (sd) ja sisäministeri Maria Ohisalo (vihr) kommentoivat kulttuurirahoista syntynyttä kohua.

Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvisen (kesk) sanoi keskiviikkona Iltalehdelle, että pääministeri Marin pyysi häntä perumaan infon, jossa kerrottiin tarkemmin kulttuurin ja taiteen leikkausten kohdentumisesta. Pari päivää aiemmin musiikkivaikuttajat osallistuivat Kesärannassa tilaisuuteen, joka on herättänyt närää alan keskuudessa muun muassa juuri ajankohtansa vuoksi.

Kurvinen oli viestittänyt Marinille tiistaiaamuna infosta ”hyvää hyvyyttään”. Hän muistuttaa, että Suomessa ei ole järjestelmää, jossa vastuuministerin pitäisi pyytää pääministeriltä lupa päätösten tekemiseen. Marin soitti Kurviselle, mutta tämä ei suostunut perumaan infoa, johon oli osallistumassa 70–80 kulttuurialan ihmistä.

”Hän soitti minulle ja pyysi, etten kertoisi leikkauksista julkisuuteen”, Kurvinen sanoi Iltalehdelle.

Pääministeri, sdp:n puheenjohtaja Marin kommentoi nyt rahoja Twitterissä.

”Sanon nyt suoraan. Sdp haluaa, että kulttuurileikkaukset perutaan. Myös muiden järjestöjen ja edunsaajien tilanteeseen on haettava ratkaisua”, Marin tviittaa.

Myös vihreiden puheenjohtaja Ohisalo sanoo, että ”kulttuurileikkauksia ei pidä tehdä”.

”Tämän voi vielä korjata. Ala on kärsinyt koronakriisistä kohtuuttomasti. Jatkossa niin kulttuuritoimijat kuin tiede, järjestöt, liikunta ja nuorisotyö kuitenkin ansaitsevat ensisijassa rahoitukselle ennakoitavuutta ja suunnitelmallisuutta”, Ohisalo tviittaa.

”Tämän tärkeän työn rahoittamiseen on kiireellisesti löydettävä kestävämpiä ratkaisuja kuin sosiaalisesti ongelmallinen ja vaihteluille altis rahapelirahoitus. Kannatamme Veikkauksen tuottojen siirtämistä valtion budjettiin.”

Keskustan kansanedustaja Joonas Könttä ehti vedota hallitukseen, jotta tehdyistä päätöksistä uskalletaan pitää kiinni. Hänen mukaansa päätösten laajamittaisesta perumisesta ei voi tulla maan tapa ja takamuksen pitää nyt ”kestää merivettä”.