Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikon (kesk) pitämässä hoiva-alan toimijoiden tapaamisessa sovittu 25 kohdan toimenpidelista on nyt julkistettu.

Saarikko kertoi jo ennakkoon muun muassa, että hoitoalan henkilöstön työsopimuksiin lisätään kohta, joka rohkaisee epäkohdista raportointiin. LUE LISÄÄ: Työpaikalta poistaminen kuohuttaa – Annika Saarikko: Hoitajien työsopimuksiin tulee uusi kohta

Saarikko sanoi tiedotustilaisuudessa, että tarkoitus ei ole tehdä uutta lainsäädäntöä. 25 kohdan listalla on kuitenkin seuraava kohta:

”Palveluntuottajia koskevaan lainsäädäntöön kirjataan tuntuva sanktiointi toistuvista laiminlyönneistä hoivan laadussa.”

Saarikon esikunnasta kerrotaan Uudelle Suomelle, että kuten ministeri on aiemmin tuonut esiin, uutta lainsäädäntöä ei enää tällä hallituskaudella ehditä tehdä, eikä kirjaus ole velvoittava. Kyseessä on kuitenkin hoitoalan toimijoiden tahtotila, että tällainen kirjaus lakiin tehtäisiin.

Asia jää siis seuraavan hallituksen käsiin.

LUE MYÖS: Annika Saarikko käynnistää valmistelun hoitajamitoituksen kirjaamiseksi lakiin

Listalla todetaan myös, että ympärivuorokautisen hoivan asukkaille ja omaisille halutaan tehdä vuosittain valtakunnallinen palautekysely. Lisäksi valvontaviranomaisten resursseja halutaan alalla parantaa nopeasti ja kunnilla tulisi olla velvollisuus laatia omaisille tietopaketti siitä, mitä hoivapalveluilta on lupa odottaa.

25 kohdan listaan ovat sitoutuneet sosiaali- ja terveysministeriö, aluehallintovirasto, Ateendo, Esperi Care, Mehiläinen, Hyvinvointialan liitto, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto, Muistiliitto, lähi- ja perushoitajaliitto SuPer, sosiaali- ja terveysalan liitto Tehy, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Terveys- ja sosiaalialan yrittäjät Teso, valtiovarainministeriön budjettiosasto sekä kunta- ja aluehallinto-osasto, lupa- ja valvontavirasto Valvira ja Vanhustyön keskusliitto.

LUE MYÖS:

”Sehän on käsittämätöntä” – Tieto vanhustenhoidon valvonnasta veti puoluejohtajan sanattomaksi, Saarikko puuttuisi heti