Vihreiden lainsäädäntösihteeri Aino Pennasen toiminta ärsyttää monia Suomessa. Pennanen poistettiin aikaisemmin tiistaina Finnairin koneesta, kun lentokapteeni ei suostunut hänen pyyntönsä olla nousemasta ilmaan pakkopalautettavan kanssa.

Muun muassa kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen ja perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho ovat ottaneet kantaa tapaukseen.

–Vihreiden lainsäädäntösihteerin ei näköjään omasta mielestä kuitenkaan tarvitse noudattaa lakeja, Heinonen kommentoi Twitterissä.

Jussi Halla-aho puolestaan korostaa tiedotteessaan, että oikeusvaltiossa viranomaiset tulkitsevat ja panevat täytäntöön eduskunnan säätämiä lakeja.

–On oikeusvaltion kannalta sietämätöntä, jos jotkin ryhmittymät nostavat itsensä lakien yläpuolelle ja katsovat oikeudekseen valita, mitä lakeja, viranomaispäätöksiä tai tuomioistuimen ratkaisuja ne kunnioittavat. Erityisen vaarallista on, jos vaikutusvaltaisessa asemassa olevat henkilöt syyllistyvät tällaisen mielivallan lietsomiseen, hän kommentoi.

Hän ihmettelee myös vihreiden puheenjohtajan Touko Aallon tukea Pennaselle. Aalto on kehunut Pennasta rohkeudesta.

–Huutavien ihmisoikeusongelmien esiin nostaminen ei voi olla kiinni vain yksittäisten ihmisten kansalaisrohkeudesta. Virallisen Suomen on herättävä, Aalto tviittasi.

Halla-aho reagoi tähän sanomalla, että viranomaisten ja eduskunnan puhemiehen pitäisi tutkia vihreiden toimintaa.

–Viranomaisten ja eduskunnan puhemiehen pitäisi vakavasti tutkia, ovatko vihreät parlamentaariseen vaikuttamiseen ja oikeusvaltioperiaatteeseen sitoutunut puolue vai ulkoparlamentaarista toimintaa harjoittava ja laittomuuteen kannustava vastarintaliike ja äärijärjestö, hän sanoo.

Kokoomuksen kansanedustaja Wille Rydman kommentoi Pennasen toimintaa ”hyytäväksi uhaksi”. Hän vertaa tapausta kristillisdemokraattien entisen puheenjohtajan, kansanedustaja Päivi Räsäsen viisi vuotta sitten kuohuttaneeseen puheenseen.

–Viisi vuotta sitten Päivi Räsänen piti puheen, jossa hän pohdiskeli eettistä dilemmaa henkilökohtaisen vakaumuksen ja voimassa olevan lainsäädännön välisissä ristiriitatilanteissa. Se oli ihan relevanttia moraalipohdintaa, mutta aiheutti valtavan kohun. Räsänen ei silti tietääkseni ole koskaan käytännön teoissaan asettanut itseään maallisen lain yläpuolelle, vaan on sitoutunut demokratian pelisääntöihin eikä ole pyrkinyt estämään itselleen vastenmielisen lainsäädännön täytäntöönpanoa. Sitä vastoin aidosti demokratia- ja oikeusvaltiovihamielistä yli-ihmisasennetta esiintyy ällistyttävän paljon ihan toisella suunnalla poliittista karttaa. Tällaiset asenteet ja toimintatavat ovat hyytävä uhka kaikille länsimaisille arvoille ja yhteiskunnille, Rydman kirjoittaa Facebookissa.

(Juttu jatkuu upotuksen alla.)

Aino Pennanen itse sanoo toivovansa, että useampi ihminen jatkossa nousisi ylös vastaavassa tilanteessa ja että useampi lentokapteeni ja -yhtiö vastaavissa tilanteissa valitsisi toisin.

–Suomen palautuspolitiikka ei ole tällä hetkellä kestävällä pohjalla: kokeneet juristit ovat jo pitkään viestineet, että turvapaikkamenettelyssä on vakavia puutteita, oikeusapu on romutettu ja suojelun saamisen kynnystä nostettu, Suomi palauttaa ihmisiä esimerkiksi Afganistaniin johon ei ihmisoikeusjärjestöjen mukaan pitäisi lähtökohtaisesti lähettää ketään. Nämä ovat niitä aikamme isoja ihmisoikeuskysymyksiä, joita koen että minulla on velvollisuus nostaa, sillä ketään ei pidä lähettää hengenvaaraan.

Halla-ahon mukaan taas yksi keskeinen ongelma suomalaisessa ja eurooppalaisessa turvapaikkajärjestelmässä on se, että edes kielteisen päätöksen saaneita henkilöitä ei saada tehokkaasti poistettua maasta.

–Syitä tähän on useita, ja tämä tosiseikka ruokkii turvapaikkajärjestelmän hyväksikäyttöä. Tämä puolestaan syö koko järjestelmän uskottavuutta kansalaisten silmissä.

Ruotsissa opiskelija Elin Ersson on onnistunut estämään yhden turvapaikanhakijan palautuksen Ruotsista Afganistaniin.

Guardianin mukaan Ersson osti maanantaina lipun Göteborgista Turkkiin menevälle lennolle, koska oli aiemmin saanut selville, että koneessa olisi nuori afganistanilainen turvapaikanhakija, jonka viranomaiset olivat määränneet palautettavaksi lähtömaahansa

Lehtitietojen mukaan kyseinen turvapaikanhakija ei kuitenkaan ollutkaan lennolla, mutta siellä oli toinen afganistanilaismies, jota oltiin niin ikään palauttamassa. Erssonin protestin seurauksena turvapaikanhakija poistettiin koneesta. Erssonkuvasi tapauksen reaaliajassa Facebookiin. Myös Aino Pennanen julkaisi tiistain tapahtumista videon Facebookissa.

Itä-Uudenmaan poliisi on aloittanut esitutkinnan tiistain tapahtumista.

Lue myös:

Poliisi: ”Lentomatkustajan häiriökäytös voi tulla hyvinkin kalliiksi”

Pakkopalautusta protestoinut vihreiden lainsäädäntösihteeri poistettiin koneesta – Näin Finnair vastaa