Peruspalveluministerinä Paavo Lipposen (sd) hallituksessa 2000-luvun alussa toiminut Osmo Soininvaara (vihr) kertoo blogissaan, miksi jätti sitovan hoitajamitoituksen tuolloin tekemättä.

Hoitajamitoituksesta on tullut politiikan kuuma puheenaihe Esperi Caressa paljastuneiden laiminlyöntien seurauksena.

Nyt esillä on ollut esimerkiksi se, että vuonna 2012 silloinen peruspalveluministeri Maria Guzenina (sd) ei saanut hoitajamitoitusta lakiin, vaikka se Guzeninan mukaan oli ollut tavoitteena. Lue lisää: Ex-ministeri Guzenina nosti vanhan hallitusriidan esiin – ”Olisi ihanaa sanoa, että olin vuonna 2012 väärässä, en ollut”

Soininvaara kertoo, että myös 2000-luvun alussa nousi suuri kohu vanhustenhoidosta, mutta ongelmana silloin olivat yksityisten palveluiden sijaan kunnalliset palvelut.

”Laaditutin pikavauhtia vanhusten huollon laatusuositukset. Niissä oli myös suositukset henkilöstömitoitukseksi. Minua vaadittiin julkaisemaan se asetuksena, mutta en julkaissut. Sen sijaan sanoin, että jos näitä ei aleta ottaa vakavasti, muutamme otsikon asetukseksi. Siihen aikaan ministeriön asetuksenanto-oikeus oli vähän vapaamielisempi”, Soininvaara kirjoittaa.

”Miksi en halunnut panna henkilöstömitoitusta asetukseen? Se olisi kiinnittänyt palveluntuotannon tavan. Olisimme määränneet palvelut tuotettavaksi 2000-luvun alun tavoilla hamaan iäisyyteen”, hän jatkaa.

Soininvaara huomauttaa, että uuden teknologian myötä tekoäly ja robotit saattavat vapauttaa hoitohenkilökuntaa rutiinitöistä varsinaiseen ihmisen hoitoon.

”Hoitorobotit eivät korvaa ihmisiä, mutta vapauttavat heitä tekemään sitä työtä, johon tarvitaan ihmistä eikä konetta. Jos näin tehdään, samaan hoidon tasoon vaadittava henkilöstömäärä tietysti vähenee. Jos vaaditaan, että kaikki tämä ulosmitataan palvelutason parannuksena, niin ihan kaunis ajatus, mutta miksi se paha ja rahanahne yritys laittaisi senttiäkään uuteen teknologiaan, jos se niin tehdessään saa itselleen vain lisää menoja?” Soininvaara kysyy.

Hän huomauttaa myös, että hoitajamitoitusta voi myös manipuloida laittaa hoitohenkilökunta tekemään muuta kuin hoitotyötä. Tämän on tuonut esiin myös hoitoalan ammattiliitto Superin sopimusasiantuntija Teemu Hiilinen (vas) blogissaan.

”Jokin ratkaisu tähän vanhusten heitteille jättöön on keksittävä, mutta lakiin ikuisiksi ajoiksi kirjoitettu kiinteä normi on kyllä huono”, Soininvaara kirjoittaa.

Sekä oppositiopuolueet että hallituspuolueet keskusta ja siniset ovat viime päivinä ilmoittaneet haluavansa hoitajamitoituksen lakiin. Vain kokoomus ei lain sinettiä halua.

Lue lisää:

Näkökulma: 94% yltää hoitajasuositukseen – Miksi Petteri Orpo vastustaa ”desimaaleja”?

Petteri Orpo sivaltaa sdp:tä vanhustenhoidosta: ”Tässä on nyt aika paljon käsien pesua”