Ekonomistit suhtautuvat epäillen ajatukseen, että syntyvyyttä voitaisiin parantaa lapsilisiä korottamalla.

”Olisin aika yllättynyt, jos lapsilisän korotus vaikuttaisi syntyvyyteen mitään”, Danske Bankin ekonomisti Jukka Appelqvist sanoo suoraan Twitterissä.

SAK:n pääekonomisti Ilkka Kaukoranta puolestaan arvioi, että jos lapsilisillä halutaan vaikuttaa syntyvyyteen, korotuksen voimaantulo pitäisi porrastaa niin, ettei ennen sitä syntyneistä lapsista makseta korotettua lapsilisää.

”Toisaalta lapsilisän tarkoitus on mielestäni lapsiperheiden tukeminen. Ei se, että valtio lahjoo ihmisiä hankkimaan lisää lapsia”, hän huomauttaa.

(Juttu jatkuu upotuksen alla.)

Iltalehti kertoi perjantaina, että Sanna Marinin (sd) hallitus on päätymässä kokeilemaan lapsilisien korottamista keinona nostaa syntyvyyttä tai edes pysäyttää vauvakadon paheneminen.

Lue seuraavaksi:

Valtiovarainministeriössä on Iltalehden mukaan tarkoitus laskea malli, jossa niin sanottu vapautuva rahamäärä eli esimerkiksi vuosiluokkien 2003 ja 2020 välinen lapsilisäerotus siirrettäisiin korotuksena niille lapsille, joille etuutta maksetaan. Tällöin lapsilisiin syntyisi melko huomattava korotusvara.

IL:n tietojen mukaan valtiovarainministeripuolue keskusta aikoo esittää mallia muille hallituspuolueille, jotka ovat alustavasti näyttäneet sille vihreää valoa. Keskustan tavoitteena on sisällyttää lapsilisien korotus jo vuoden 2021 budjettiin.

Tilastokeskus kertoi torstaina, että Suomen syntyvyys romahti viime vuonna kaikkien aikojen pohjalukemiin. Viime vuonna syntyi joulukuun ennakkotilaston mukaan 45 597 lasta eli 1 980 lasta vähemmän kuin vuonna 2018. Lapsia on syntynyt viimeksi vähemmän nälkävuotena 1868 ja 1830-luvun lopulla.

Lue lisää: