Lasten hengitystieinfektiot lisäävät astman kehittymisen riskiä lapsuudesta aina aikuisikään saakka. Alahengitystieinfektioita, kuten keuhkoputkentulehdus ja keuhkokuume, sairastavilla oli astmaa jopa kolme kertaa useammin lapsuuden aikana, sekä kaksi kertaa useammin aikuisiässä. Keskimääräistä useammin ylähengitystieinfektioita, esimerkiksi flunssaa ja toistuvia korvatulehduksia, sairastavilla oli astmaa noin kaksi kertaa useammin lapsuuden aikana ja vielä puolitoista kertaa useammin aikuisiässä. Tulokset selviävät Oulun yliopiston toteuttamasta tutkimuksesta.
OSALLISTU KESKUSTELUUN
Piilota