Hallituspuolue vihreät tukee Antti Rinteen (sd) jatkoa pääministerinä, kertoo Iltalehti. Myös Ylen tietojen mukaan vihreät on valmis tukemaan Rinnettä.

Uusi Suomi kertoi aamulla, että vihreät ei ole vielä tehnyt päätöstä eduskuntaryhmän kokouksen pitämisestä tänään, mutta kokous voidaan pitää tarvittaessa.

Rinteen jatkon ratkaisijaksi näyttää nousevan hallituksen kakkospuolue keskusta, joka pitää eduskuntaryhmänsä kokouksen mediatietojen mukaan kello 14. Yksi keskustalainen kertoo Helsingin Sanomille, että ennen tuota kokousta keskustan 31 kansanedustajasta peräti 17 eli yli puolet olisi valmis osoittamaan Rinteelle ovea. Tämä on kuitenkin tilanne ennen kokousta, jossa puheenjohtaja Katri Kulmuni esittelee tilannearvionsa. Lopputulos selviää siten vasta itse kokouksessa.

Julkisuudessa on spekuloitu siitä, tekisikö keskusta sdp:n kanssa jonkinlaista kauppaa siitä, että Rinne saisi jatkaa. Iltalehden mukaan vihreät ei hyväksy sitä, että mitkään hallituspuolueet sopisivat kahdenvälisesti muutoksista hallituksen politiikkaan tai hallitusohjelmaan. HS:n mukaan kanta on sama myös rkp:ssä ja vasemmistoliitossa.

Rinteen asema on joutunut vaakalaudalle hänen Posti-lausuntojensa takia. Keskustassa pohditaan nyt, onko luottamusta pääministeriin. Hallituspuolueiden ja niiden eduskuntaryhmien puheenjohtajat pitivät eilen sunnuntaina kokouksen, jossa käytiin läpi hallituksen tilannetta.

LUE MYÖS: