Kuopion hiippakunnan piispa suhtautuu epäillen vaatimuksiin rippisalaisuuden purkamisesta lastensuojelu- ja pedofiliatapauksissa, kertoo Savon Sanomat.

- Luulen, että sillä ei olisi syvällistä vaikutusta itse ongelmaan, mutta kirkon työtä ja olemusta se muuttaisi radikaalisti, sanoo Wille Riekkinen.

Lastensuojelusta vastaava ministeri Paula Risikko (kok.) vaatii evankelisluterilaista kirkkoa murtamaan rippisalaisuuden pedofiliatapausten paljastuessa. Hänen mukaansa ministeriö ottaa muutoin ohjat käsiinsä.

Riekkinen ei pidä uhkailevasta äänensävystä, mutta keskusteluun hän olisi täysin valmis.

- Siihen neuvottelupöytään pitää mennä hyvässä hengessä. Asiaan täytyy saada sellainen ratkaisu, jolla lapset tulevat suojeltua ja kirkko säilyttää identiteettinsä.

Myös ortodoksisen kirkon arkkipiispa Leo haluaa, että pappien vaitiolovelvollisuus säilytetään kaikissa olosuhteissa.

Ripin sijaan ortodoksisessa kirkossa puhutaan sakramenteista, joka jo sanana tarkoittaa "pyhää salaisuutta". Laissa ortodoksisesta kirkosta löytyy myös pykälä vaitiolovelvollisuudesta.