Nordea- ja Sampo-konsernien hallitusten puheenjohtaja ja Sammon suuromistaja Björn Wahlroos on muuttanut Ruotsiin, kertovat ruotsalainen uutistoimisto TT ja sanomalehti Svenska Dagbladet. Alun perin asiasta on kertonut talouslehti Dagens Industri.

–Wahlroos muuttanut Ruotsiin, kuuluu DI:tä siteeraavan TT:n otsikko.

Dagens Industrin mukaan Wahlroos on ollut kirjoilla Ruotsissa joulukuusta lähtien. Ruotsalaislähteiden mukaan Wahlroos perustelee muuttoa Ruotsin edullisemmalla verotuksella. Ruotsissa ei kerätä perintö- tai lahjaveroa.

Svenska Dagbladetin mukaan Wahlroos "pitää verojärjestelmästä" Ruotsissa. Siitä, mihin Wahlroos käytännössä tulee maksamaan veronsa, ei kuitenkaan ole tietoa.

TT:n mukaan Dagens Industrin artikkelissa kerrotaan, että finanssipamppu voinee äänestää Ruotsin paikallisvaaleissa syksyllä.

Sampo-konsernin viestintäpäällikkö Maria Silander kertoo Uudelle Suomelle nähneensä Dagens Industrin uutisen keskiviikkoaamuna. Hän ei kuitenkaan voi kommentoida Wahlroosin yksityisasiaa. Silanderin mukaan Wahlroos itse ei ole tavoitettavissa kommentoimaan asiaa.

Wahlroosin muutto ei ole yllätys, sillä hän on avoimesti kertonut aikeistaan. Muuttoaikeista puhuttiin viimeksi maaliskuussa, jolloin Wahlroos myönsi harkitsevansa asiaa ja muistutti, että hänellä on ollut asunto Ruotsissa jo vuosia. Wahlroos sanoi tuolloin, että hän tulee maksamaan veroa Suomeen vielä monta vuotta.

Uuden Suomen kustantaja ja Herlinin teollisuussuvun jäsen Niklas Herlin kirjoitti Suomen perintöverotuksesta äskettäin Puheenvuoron blogissaan. Herlinin mukaan perintöverotuksen vuoksi yrittäjäperheillä ei ole "varaa" sukupolvenvaihdoksiin.

– Perintöveron sairauden Suomessa tekee vierä sairaammaksi se, että naapurimaa Ruotsissa ei ole perintöveroa ollenkaan. Siis perheyhtiö Harvian koko porukan olisi kannattanut, jos vain rahassa ajatellaan, painua joksikin aikaa Tukholmaan. Ja hoitaa lahjansa siellä, Herlin kirjoitti blogissaan maaliskuussa.