Jopa sadattuhannet suomalaiset työskentelevät yrityksissä palkatta tai vaillinaisella palkalla, kertoo Sunnuntaisuomalainen. Lehden mukaan tukityö tai harjoittelu johtaa vain harvoin työllistymiseen, vaikka sen pitäisi lain mukaan näin tehdä.

Harjoittelijoina ja tukityöllistettyinä työskentelee Suomessa ainakin 115 000 ihmistä – tai 400 000, jos mukaan lasketaan myös toisen asteen opintoihin kuuluva pakollinen harjoittelu.

Tukityön vuonna 2009 päättäneistä 49 349 henkilöstä vajaa kolmannes oli kolmen kuukauden kuluttua työssä avoimilla työmarkkinoilla, siteeraa Sunnuntaisuomalainen Työ- ja elinkeinoministeriön raporttia. Vielä heikommin työllistytään yleisimmästä nuorille kohdennetusta aktiivitoimesta, työmarkkinatuen työharjoittelusta.

–Työharjoittelun jälkeen työllistyneiden määrä oli vain 12,3 prosenttia. Silti harjoittelua tarjotaan tarjotaan nuorille jatkuvasti, lehti kirjoittaa.