Opetusministeri Li Andersson (vas) vetoaa uudelleen vanhempiin, jotta varhaiskasvatuksessa tai 1.-3.-luokilla olevia lapsia ei vietäisi lähiopetukseen, ellei ole pakko.

”Tämä on tehokkain tapa hidastaa taudin leviämistä. Olemme vakavassa tilanteessa, ja on tärkeää varmistaa yhdessä, että koronaviruksen hidastamiseksi käyttöön otetut rajoitustoimet todella tehoavat ja hallitus ei joudu ottamaan käyttöön vielä voimakkaampia toimia”, Andersson kirjoittaa Twitterissä.

Lue seuraavaksi:

Hän sanoo, että koulujen ja varhaiskasvatuksen ohjeistus on selvä.

”Varhaiskasvatusikäiset ja 1.-3. vuosiluokkien pienet koululaiset viedään lähiopetukseen vain jos on aivan pakko. 4. vuosiluokan oppilaille ja sitä vanhemmille lähiopetusta ei järjestetä”, opetusministeri kertaa.

Andersson sanoi lauantaina, että opetus voidaan keskeyttää Suomessa kokonaan, jos lähiopetuksessa olevien lasten määrä ei vähene.

Lue myös:

Linjausta lähiopetuksesta jouduttiin muuttamaan perjantaina, koska lähiopetusoikeutta ei ollut mahdollista rajata kriittisten alojen luettelon perusteella. Opetusministerin mukaan luettelo ei ole juridisesti riittävän tarkkarajainen perustellakseen lasten erilaisen kohtelun. Uuden linjauksen mukaan kaikilla 1.-3. vuosiluokan oppilailla on 23.3. alkaen tarvittaessa oikeus lähiopetukseen, mutta heitä suositellaan vahvasti osallistumaan etäopetukseen.