Vasemmistoliiton puheenjohtaja, opetusministeri Li Andersson sanoo, että palkansaajien veroluonteisten maksujen nousulla ei ole mitään tekemistä Antti Rinteen (sd) hallituksen kanssa. Anderssonin mukaan kokoomus yrittää luoda kuvaa siitä, että Rinteen hallitus kävisi tavallisen työssäkäyvän veronmaksajan kukkarolla.

”Tämä ei pidä paikkaansa. Palkansaajien veronluontoisten maksujen nousulla ei ole mitään tekemistä Rinteen hallituksen kanssa. Ne johtuvat suoraan kiky-sopimuksesta”, hän kirjoittaa näkökulmakirjoituksessaan Kansan Uutisissa.

Andersson kuvailee kiky-sopimusta miljardiluokan tulonsiirroksi työntekijöiltä työnantajille.

”Näistä muutoksista äänestettiin eduskunnassa viime kaudella, ja vain yksi eduskuntaryhmä äänesti niitä vastaan. Se ryhmä oli vasemmistoliitto. Mikään muu ryhmä ei nähnyt valtavassa tulonsiirrossa mitään ongelmaa”, hän toteaa.

Kokoomuslaiset ovat ilmaisseet toistuvasti huolensa siitä, miten hallituksen budjettiesitys vaikuttaa suomalaisten käteen jääviin tuloihin. Esimerkiksi Elina Lepomäki on ottanut asian esille eduskunnan kyselytunnilla ja pohtinut, miten ihminen voi työnteollaan nousta keski- ja hyvätuloiseksi taustastaan riippumatta.

Valtiovarainministeri Mika Lintilä (kesk) viittasi taannoin VM:n laskelmaan, jonka mukaan noin 70 prosentilla käteen jäävä tulotaso tulee nousemaan.

”Annammeko verotuksessa tapahtua kiristymistä? Te tiedätte erittäin hyvin, että hallitus ei anna verotuksessa tapahtua kiristymistä, vaan se kiristys tulee palkan sivukuluista, jotka ovat työmarkkinajärjestöjen (hyväksymät)”, hän vastsi Lepomäelle kyselytunnilla.

Lintilä kysyi, onko kokoomus sitä mieltä, että hallituksen tulee aina kuitata työmarkkinajärjestöjen ratkaisut sivukuluista.

”Se ei voi mennä niin”, hän linjasi.

LUE LISÄÄ: