Helsingin poliisi tiedottaa liikennejärjestelyistä, kun Latvian presidentti vierailee Suomessa 28. ja 29.1.2015.

Virallisen vierailun vastaanottoseremoniat järjestetään keskiviikkona 28.1. klo 10 Pohjoisesplanadilla Presidentinlinnan edustalla.

Liikenne katkaistaan Presidentinlinnan edustalla noin klo 9.40 - 10.15. väliseksi ajaksi.

Tuona aikana liikenteen tulee käyttää kiertoteitä seuraavasti:

Katajanokalle pääsee vain Pohjoisrannasta tai muualta Kruunuhaan suunnasta. liikenne Etelärannasta ja Eteläesplanadilta Katajanokan tai Pohjoisrannan suuntaan on suljettu seremonioiden ajaksi. Sulkualueen voi ohittaa Fabianinkadun ja Katariinankadun kautta Kruunuhaan katuverkostoa pitkin. Katajanokalta tuleva liikenne ohjataan Kanavakadun sillan kautta Pohjoisrantaan. Pohjoisrannasta liikenne Etelärantaan tai Mannerheimintien suuntaan ohjataan Aleksanterinkadun ja Unioninkadun kautta sulkualueen ohi. Pohjoisesplanadi Presidentinlinnan ja Mannerheimintien välillä on suljettu kokonaan muulta liikenteeltä muutaman minuutin valtiovieraan autosaattueen saapuessa Presidentinlinnalle.

Autoilijoita kehotetaan välttämään liikkumista Kauppatorin suunnalla seremonioiden aikana.

Vierailun jatkuessa keskiviikkona ja torstaina keskustassa on lyhyitä liikennekatkoksia valtiovierailun ajoreiteillä.

Tilaa tästä Autotodayn ilmainen uutiskirje.